Olemme ajaneet äidinkielemme ahdinkoon – Suomi tarvitsee fennomanian uuden nousun

“Yritimme käyttää ruokalistassa suomea, mutta se näytti niin rumalta.” 

Katja Nordlundin saamaan vastaukseen eräältä ravintolalta tiivistyy suomen kielen tulevaisuuden suurin uhka: meidän oma hölmö asenteemme sitä kohtaan. Olemme ajaneet äidinkielemme ahdinkoon, josta se täytyy pikimmiten pelastaa.

Karu totuus on tämä: Jos me emme suosi suomea, ei sitä tee kukaan muukaan. Jos me pidämme kieltämme rumana, niin pitävät muutkin. Upea ja kaunis kielemme on vaarassa jäädä samanlaiseen ahdinkoon kuin svekomanian aikana – typistyä sivistysväestön väheksymäksi arjen ja tylsän puurtamisen kieleksi. Minusta tarvitsemme uuden fennomanian nousun, mutta tällä kertaa ehkäisemään ruotsin sijaan englannin kielen hyökyaaltoa.

Tämä näkemys voi tuntua ristiriitaiselta, koska olen itse päivittäinen englannin kielen käyttäjä ja iloinen sujuvasta kielitaidostani. Käytän toistuvasti ja varmasti tässäkin tekstissä anglismeja, mistä joku kielentutkija voi tulla huomauttamaan. En ole suomen kielen puritaani, vaan sen käytön edistäjä. Minusta voimme ottaa vaikutteita muilta kieliltä, ainahan sitä on tehty, ja meidän kannattaa oppia kielitaitoisiksi – – mutta vain oman äidinkielen monipuolisen käytön vaalimisessa on kansakunnan tulevaisuus.

Äidinkieltä vieras kieli kun ei koskaan voi ihmiselle korvata, eikä se voi tehdä sitä yhteiskunnassakaan. Siksi on tärkeää, että suomen asema vahvana ja monipuolisena kielenä säilyy. Meidän on varjeltava suomenkielistä taidetta, tiedettä ja kulttuuria ja kehitettävä niitä tietoisesti eteenpäin. Meidän on opetettava Suomeen pysyvästi asumaan tuleville ihmisille suomea. Meidän on annettava uusille asioille ja ilmiöille nimiä, jotka sopivat suoraan kieleemme, ei vain kopioitava niitä sellaisenaan muualta.

Kielen rajat määrittelevät myös ajattelumme rajoja. Jos esimerkiksi tieteen sanoja ei suomenneta, alamme ajatella suomen kieltä sopimattomana uusimmasta tiedosta keskustelemiseen. Ja jos pidämme kieltämme takapajuisena, pidämme tosiasiassa itseämme takapajuisina. Se on vahingollinen ajatusmalli, etenkin kun Suomessa tehdään uraauurtavaa tiedettä monellakin alalla. Kansainvälistyminen sinänsä ei ole uhka suomen kielelle – oma asenteemme sitä kohtaan on. Jos alamme häpeillä soljuvia sointujamme ja kimuranttia kielioppiamme, häpeämme oikeastaan suomalaisuutta itseään.

Jos vaihdamme koulutuksemme kielen, ravintoloidemme ruokalistat, kulttuuriesitystemme otsikot tai rakennusten nimet englanninkielisiksi, rapautamme samalla suomalaisuuden ydintä: omaa kieltä. Kadotamme sen, mikä meistä tekee ainutlaatuisia.

Oma kielemme on meille paras, koska se on oma. Muutkin kielet voivat olla kauniita, ja ne ovat tarpeellisia helpottamaan kansainvälistä yhteistyötä, mutta ne eivät voi korvata omaamme. Siksi meidän pitää keskittyä luomaan suomesta kieli, joka käy kaikkeen tieteestä ruokalistoihin ja on jatkossakin suomalaisten mielestä kaunis.

Pesäero fasistiseen pelleilyyn on isänmaallinen teko

Olen isänmaallinen ihminen. Siksi en voi sietää etnonationalismia, ja mielestäni fasismi on yksi historian kuvottavimmista aatteista. Molemmat perustuvat autoritärismiin, yksilönvapauksien tukahduttamiseen ja kansalaisten kääntämiseen toisiaan vastaan – ne ovat siis isänmaallisuuden täydellinen vastakohta.

Minusta on täysin välttämätöntä, että isänmaallisesti ajattelevat tekevät jyrkän pesäeron kaikenlaiseen etnonationalistiseen ja fasistiseen pelleilyyn. Se on paitsi pakollista oman uskottavuuden palauttamiseksi, myös moraalisesti ainoa oikea vaihtoehto. Kaikkea ei todellakaan kuulu sietää omissa riveissään, koska kaikki ei todellakaan ole ookoo. Jos erotuskynnys ylittyy vasta silloin, kun joku tunnustautuu ihan oikeaksi fasistiksi, kynnys on aivan liian korkealla.

Tässä alati pahentuvassa etnonationalistien sekoilussa minua on aina turhauttanut eniten se, että maltilliset ja hyvää isänmaallisuutta edistävät ihmiset joutuvat kantamaan vastenmielisiä leimoja tämän joukon idiotismin takia. Yritä siinä olla järkevästi isänmaallinen, kun ihmiset kuitenkin assosioivat sinut tällaiseen ilkeään typeryyteen.

Omana ratkaisunani toki vaihdoin puoluetta jo kaksi vuotta sitten (ja se kyllä auttoi). Se ei kuitenkaan poista sitä yleistason ongelmaa, että etnonationalistit tekevät isänmaallisuudelle sen mitä anarkistit vasemmistolle, eli pilaavat vähitellen koko porukan maineen. Siksi näistä fasismin larppaajista on pakko päästä eroon, joko heittämällä ulos tai perustamalla itse uusi porukka. Minusta on munatonta, jos johtaja ei tällaiseen pysty.

Ihan oikeasti, kuka tällaista idiotismia omiensa joukossa suostuu vielä katselemaan?

Tai pahempaa, kuka näitä tyyppejä äänestää valtaan?

Suomen puolustaja

Olen ehdolla eurovaaleissa, joiden äänestyspäivä on huomenna 26.5.
Miksi juuri minua kannattaa äänestää?

Asetan aina turvallisuuden etusijalle.

Minusta valtion tärkein tehtävä on kansalaistensa turvallisuuden takaaminen. Monet Suomen turvallisuutta koettelevat uhat ovat sellaisia, joiden ratkaisemiseen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, ja siksi näihin asioihin on vaikutettava EU:ssa.

Ajankohtainen ja kriittinen asia on Euroopan ulkorajojen tilkitseminen, turvapaikkajärjestelmän siirtäminen EU:n ulkopuolelle ja hallitsemattoman siirtolaisuuden lopettaminen. Toinen tärkeimmistä on terrorismin ja radikalisaation torjunta, joka vaatii nykyistä parempaa kansainvälistä tietojenvaihtoa. Lisäksi ulkopuolelta tuleviin sotilaallisiin uhkiin on varustauduttava paremmin: etenkin kyberuhkissa yhteiskoulutus on järkevää.

Tahdon säästää sinun rahojasi.

Suomi on EU:n nettomaksajamaa, eli maksamme joka vuosi unionille enemmän kuin saamme takaisin. Tilanne on huono, mutta pahenee entisestään, jos EU:n budjettia kasvatetaan. Siksi on tärkeää, että EU aloittaa pikemminkin säästökuurin kuin sallii itselleen tuhlaajapojan elämän. Minä tekisin kaikkeni EU-virastojen, -laitosten ja byrokraattiarmeijan vähentämiseksi.

Minä myös tahdon, että euromaat eivät jatkossa ole vastuussa toistensa huonosti hoidetuista valtiontalouksista. Siksi ajan nopeaa euroeromekanismin rakentamista, jotta ongelmatapaukset voidaan tarvittaessa erottaa hallitusti eurosta – tai voimme itse erota, jos velkataakka on käymässä sietämättömän korkeaksi.

Ajan vähemmän mutta parempaa EU:ta.

Olen EU-kriittinen reformisti, ja tahdon pienentää unionin toimivaltaa. Ideaalitilanteessa EU keskittyy ja vapaakaupan edistämiseen, helpottaa pienten yritysten pääsyä sisämarkkinoille ja luo sellaista sääntelyä, joka mahdollistaa uudenlaisen yritystoiminnan eikä rajoita sitä.

Sen sijaan järki-EU:ssa ei säännellä jäsenmaiden sosiaaliturvasta tai verotuksesta, ei puututa maiden sisäpolitiikkaan eikä ylipäätään oteta käsittelyyn asioita, joista ei ole täysin välttämätöntä sopia yhdessä. Järki-EU ei hamua Brysseliin lisää valtaa, vaan pyrkii siirtämään sitä takaisin jäsenmaille. Kun päätökset tehdään matalimmalla mahdollisella tasolla, ihmiset pääsevät parhaiten vaikuttamaan niihin. Minä kannatan järki-EU:ta, mutta tämä EU ei vielä ole sellainen.

En kumarra Brysseliin enkä Moskovaan.

Näissä eurovaaleissa on käynyt hyvin selväksi, minkälaisia voimia Euroopassa jyllää: toiset ovat Euroopan liittovaltion asialla, toiset Venäjän liittovaltion asialla. Minä olen Suomen asialla, nyt ja aina.

Kritisoin Euroopan unionia, koska sen hallintotapa on byrokraattinen, elitistinen ja keskusjohtoinen. Kritisoin järjestelmää, jossa Suomi maksaa joka vuosi enemmän kuin saa. Kritisoin demokratiavajetta ja liittovaltiokehitystä. Sen sijaan en kritisoi eurooppalaisia arvoja, yhteistyötä Euroopan maiden kanssa enkä Suomen kuulumista ennemmin länteen kuin itään. Minusta nämä ovat olennainen osa Suomen menestystä ja suomalaisuutta.

Minulle vihoviimeinen asia olisi edistää EU-kritiikilläni itäisen naapurin intressejä. Siksi pysyisin EU-parlamentissa kaukana Venäjän rahoittamista ja tukemista putinistiryhmistä. Järkevän EU-kritiikin edistäminen on pidettävä turvassa Venäjän vaikutuspiiristä.

 

Anna äänesi eurovaaleissa Suomen puolustajalle.
Minua voit äänestää huomenna numerolla 136!
Jos kiinnostuit lukemaan vielä lisää, voit tutustua blogiini tai eurovaaliteemoihini tarkemmin.

Venäjä ja hyödylliset idiootit

Vuonna 2014 Venäjä miehitti laittomasti Krimin niemimaan ja hyökkäsi suvereeniin naapurivaltioonsa. Teossa ei ole mitään puolusteltavaa, eikä tilanne ole siitä miksikään muuttunut.

Silti Euroopassa ja Euroopan parlamentissa on edustettuna useampi puolue, jotka tahtoisivat hiljaisesti hyväksyä Krimin niemimaan osaksi Venäjää. He tahtovat hyväksyä ukrainalaiset poliittiset vangit. Parlamentissa istuu puolueita, jotka ihailevat venäläistä voimankäyttöä ja poliittista ilmapiiriä. Ne ovat sattumalta samoja puolueita, jotka saavat vaalirahoitusta ja muuta apua Venäjältä.

Tällaisia puolueita – aivan avoimesti – ovat ainakin italialainen La Lega, ranskalainen Kansallinen liittouma ja itävaltalainen FPÖ. Tällaiset puolueet väittävät itseään EU-kriittisiksi ja ’kansallismielisiksi’ samalla kun ruplat pursuavat puvuntaskusta.

Suurin ongelma onkin, että nämä Kremlin hyödylliset idiootit vaikeuttavat järkevän EU-kriittisyyden etenemistä Euroopassa. Liittovaltiosta haaveileville federalisteille on helppoa väittää, että kaikki kevyempää unionia ajavat kuuluvat samaan venäjämielisten joukkoon. Parhaillaan Italiassa neuvoteltava uusi venäjämielinen parlamenttiryhmä vain vahvistaisi tätä käsitystä (ja siitä puolueet voivat syyttää vain itseään).

Järkevän EU-kritiikin tuhoksi koituu, jos sen ajaminen sidotaan Venäjän intresseihin Euroopassa.

Siksi tarvitaan puolueita, jotka eivät kumarra Brysseliä eivätkä Moskovaa, vaan ajavat Euroopan valtioiden ja kansalaisten etua – eli kevyempää unionia ja enemmän kansallista päätöksentekoa.

Mekanismi ulos eurosta

Euro on malliesimerkki EU:n ideologisesta yhdentymisestä: sitä eivät ohjaa tai rajoita talouden realiteetit. Oli alusta asti selvää, että osa euromaista hoitaa talouttaan huomattavasti leväperäisemmin kuin toiset. Samoin oli selvää, että elintaso, veronmaksuhalukkuus ja talouden rakenne ovat täysin erilaisia valuutta-alueen maissa. Siitä huolimatta euro tahdottiin saada koskemaan mahdollisimman laajaa aluetta, seurauksista viis veisaten.

Kun sitten kävi konkreettisesti ilmi Kreikan kriisin myötä, että euroalueelle on päästetty mukaan useampi ongelmatapaus, federalistit tarjosivat ratkaisuksi – tai oikeastaan pakottivat jäsenmaiden kurkusta alas – yhteisvastuun käsitteen. Eli ongelmiin, jotka syntyivät liian laaja-alaisesta yhdentymisestä, tarjottiin ratkaisuksi yhdentymisen syventämistä.

Kreikan kriisi, niin suuri kuin olikin, voi olla pientä verrattuna tuleviin ongelmiin. Kreikkaa merkittävästi suurempi talous Italia on nimittäin myös hyvää vauhtia ajamassa omaa maataan lunastuskuntoon. Vasemmistopopulistisen hallituksen harjoittama talouspolitiikka on katastrofaalista jo ennestään ylivelkaantunelle Italialle (velka on 130% bruttokansantuotteesta!).

Jos Italia ajaa oman taloutensa jyrkänteeltä alas, pitääkö Suomen euromaana seurata perässä?

Ei missään nimessä.
Sen sijaan meidän on välittömästi luotava mekanismi, jolla euroalueesta voidaan erottaa ja erota.

Tällä hetkellä tällaista mekanismia ei ylipäätään ole, koska euro on suunniteltu ikuiseksi ja euroalue jakamattomaksi. Se on vaarallista haihattelua. Jos eurosta ei voi erota eikä erottaa missään tilanteessa, säilyy valuuttajärjestelmässä kestämätön moraalikato – lupa elää vastuuttomasti muiden kustannuksella. Tähän meillä kenelläkään ei yksinkertaisesti ole varaa, ei varsinkaan Italian kokoisten maiden kohdalla.

On viimeinen hetki tehdä asialle jotain. Siksi euroalueesta eroaminen ja erityisesti erottaminen on tehtävä mahdolliseksi, ja mekanismia on käytettävä Italian kohdalla, kun valtion täysin vastuuton talouspolitiikka ja velkaantuminen jatkuu.

Viedään seksuaali- ja väkivaltarikollisilta vaalikelpoisuus

Tänään Iltalehti julkaisi listan eduskuntavaaliehdokkaista, joilla on taustallaan rikostuomio. Heitä on yhteensä 125. Toki osa rikoksista on ylinopeussakkoja tai vastaavia, joita voi pitää kohtuullisen lievinä, vaikka väärin nekin ovat. Osalla on taustallaan aidosti vakavia tekoja, joissa esimerkiksi toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta on loukattu.

Inhottava totuus on, ettei puolueilla ole käytössään keinoja rikoksiin syyllistyneiden sulkemiseksi ulos listoilta. Jos vaalipäällikkö pyytää ehdokashaastattelussa kertomaan, ovatko omat taustat puhtaat, on tapana luottaa siihen, mitä kerrotaan. Ja joskus sitten listojen jättämisen ja julisteiden pystyttämisen jälkeen selviää, etteivät ne taustat ehkä kaikilla olleetkaan niin puhtaat.

Häiritsevintä kuitenkin on, että osalla puolueista on listoillaan seksuaali- ja väkivaltarikollisia, joiden tuomiot ovat olleet tiedossa, kun ehdokkaita on listoille valittu. En käsitä, missä ajatusmaailmassa sellainen on hyväksyttävää. Muissa tapauksissa voidaan toki vedota tietämättömyyteen, mutta sitä suuremmalla syyllä tarvitaan ratkaisu, jossa ehdokkaiden taustat voidaan oikeasti selvittää ennen ehdokkuutta.

Siksi meidän pitäisi uudistaa rikoslakia niin, että vähintäänkin seksuaali- ja väkivaltarikolliset menettävät tuomion yhteydessä myös vaalikelpoisuutensa yleisissä vaaleissa. Rikollisilla ei ole asiaa listoille eikä eduskuntaan, vaikka joku puolue olisikin joko sopivan höynäytettävissä tai riittävän moraaliton hyväksymään heidät ehdokkaikseen.

Kansanedustajilta, päätöksentekijöiltä ja julkista valtaa tavoittelevilta on lupa edellyttää nuhteettomuutta. On irvokasta, jos Suomen lakien säätäjä ei kunnioita Suomen lakeja itse.