Suomen puolustaja

Olen ehdolla eurovaaleissa, joiden äänestyspäivä on huomenna 26.5.
Miksi juuri minua kannattaa äänestää?

Asetan aina turvallisuuden etusijalle.

Minusta valtion tärkein tehtävä on kansalaistensa turvallisuuden takaaminen. Monet Suomen turvallisuutta koettelevat uhat ovat sellaisia, joiden ratkaisemiseen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, ja siksi näihin asioihin on vaikutettava EU:ssa.

Ajankohtainen ja kriittinen asia on Euroopan ulkorajojen tilkitseminen, turvapaikkajärjestelmän siirtäminen EU:n ulkopuolelle ja hallitsemattoman siirtolaisuuden lopettaminen. Toinen tärkeimmistä on terrorismin ja radikalisaation torjunta, joka vaatii nykyistä parempaa kansainvälistä tietojenvaihtoa. Lisäksi ulkopuolelta tuleviin sotilaallisiin uhkiin on varustauduttava paremmin: etenkin kyberuhkissa yhteiskoulutus on järkevää.

Tahdon säästää sinun rahojasi.

Suomi on EU:n nettomaksajamaa, eli maksamme joka vuosi unionille enemmän kuin saamme takaisin. Tilanne on huono, mutta pahenee entisestään, jos EU:n budjettia kasvatetaan. Siksi on tärkeää, että EU aloittaa pikemminkin säästökuurin kuin sallii itselleen tuhlaajapojan elämän. Minä tekisin kaikkeni EU-virastojen, -laitosten ja byrokraattiarmeijan vähentämiseksi.

Minä myös tahdon, että euromaat eivät jatkossa ole vastuussa toistensa huonosti hoidetuista valtiontalouksista. Siksi ajan nopeaa euroeromekanismin rakentamista, jotta ongelmatapaukset voidaan tarvittaessa erottaa hallitusti eurosta – tai voimme itse erota, jos velkataakka on käymässä sietämättömän korkeaksi.

Ajan vähemmän mutta parempaa EU:ta.

Olen EU-kriittinen reformisti, ja tahdon pienentää unionin toimivaltaa. Ideaalitilanteessa EU keskittyy ja vapaakaupan edistämiseen, helpottaa pienten yritysten pääsyä sisämarkkinoille ja luo sellaista sääntelyä, joka mahdollistaa uudenlaisen yritystoiminnan eikä rajoita sitä.

Sen sijaan järki-EU:ssa ei säännellä jäsenmaiden sosiaaliturvasta tai verotuksesta, ei puututa maiden sisäpolitiikkaan eikä ylipäätään oteta käsittelyyn asioita, joista ei ole täysin välttämätöntä sopia yhdessä. Järki-EU ei hamua Brysseliin lisää valtaa, vaan pyrkii siirtämään sitä takaisin jäsenmaille. Kun päätökset tehdään matalimmalla mahdollisella tasolla, ihmiset pääsevät parhaiten vaikuttamaan niihin. Minä kannatan järki-EU:ta, mutta tämä EU ei vielä ole sellainen.

En kumarra Brysseliin enkä Moskovaan.

Näissä eurovaaleissa on käynyt hyvin selväksi, minkälaisia voimia Euroopassa jyllää: toiset ovat Euroopan liittovaltion asialla, toiset Venäjän liittovaltion asialla. Minä olen Suomen asialla, nyt ja aina.

Kritisoin Euroopan unionia, koska sen hallintotapa on byrokraattinen, elitistinen ja keskusjohtoinen. Kritisoin järjestelmää, jossa Suomi maksaa joka vuosi enemmän kuin saa. Kritisoin demokratiavajetta ja liittovaltiokehitystä. Sen sijaan en kritisoi eurooppalaisia arvoja, yhteistyötä Euroopan maiden kanssa enkä Suomen kuulumista ennemmin länteen kuin itään. Minusta nämä ovat olennainen osa Suomen menestystä ja suomalaisuutta.

Minulle vihoviimeinen asia olisi edistää EU-kritiikilläni itäisen naapurin intressejä. Siksi pysyisin EU-parlamentissa kaukana Venäjän rahoittamista ja tukemista putinistiryhmistä. Järkevän EU-kritiikin edistäminen on pidettävä turvassa Venäjän vaikutuspiiristä.

 

Anna äänesi eurovaaleissa Suomen puolustajalle.
Minua voit äänestää huomenna numerolla 136!
Jos kiinnostuit lukemaan vielä lisää, voit tutustua blogiini tai eurovaaliteemoihini tarkemmin.

Venäjä ja hyödylliset idiootit

Vuonna 2014 Venäjä miehitti laittomasti Krimin niemimaan ja hyökkäsi suvereeniin naapurivaltioonsa. Teossa ei ole mitään puolusteltavaa, eikä tilanne ole siitä miksikään muuttunut.

Silti Euroopassa ja Euroopan parlamentissa on edustettuna useampi puolue, jotka tahtoisivat hiljaisesti hyväksyä Krimin niemimaan osaksi Venäjää. He tahtovat hyväksyä ukrainalaiset poliittiset vangit. Parlamentissa istuu puolueita, jotka ihailevat venäläistä voimankäyttöä ja poliittista ilmapiiriä. Ne ovat sattumalta samoja puolueita, jotka saavat vaalirahoitusta ja muuta apua Venäjältä.

Tällaisia puolueita – aivan avoimesti – ovat ainakin italialainen La Lega, ranskalainen Kansallinen liittouma ja itävaltalainen FPÖ. Tällaiset puolueet väittävät itseään EU-kriittisiksi ja ’kansallismielisiksi’ samalla kun ruplat pursuavat puvuntaskusta.

Suurin ongelma onkin, että nämä Kremlin hyödylliset idiootit vaikeuttavat järkevän EU-kriittisyyden etenemistä Euroopassa. Liittovaltiosta haaveileville federalisteille on helppoa väittää, että kaikki kevyempää unionia ajavat kuuluvat samaan venäjämielisten joukkoon. Parhaillaan Italiassa neuvoteltava uusi venäjämielinen parlamenttiryhmä vain vahvistaisi tätä käsitystä (ja siitä puolueet voivat syyttää vain itseään).

Järkevän EU-kritiikin tuhoksi koituu, jos sen ajaminen sidotaan Venäjän intresseihin Euroopassa.

Siksi tarvitaan puolueita, jotka eivät kumarra Brysseliä eivätkä Moskovaa, vaan ajavat Euroopan valtioiden ja kansalaisten etua – eli kevyempää unionia ja enemmän kansallista päätöksentekoa.

Mekanismi ulos eurosta

Euro on malliesimerkki EU:n ideologisesta yhdentymisestä: sitä eivät ohjaa tai rajoita talouden realiteetit. Oli alusta asti selvää, että osa euromaista hoitaa talouttaan huomattavasti leväperäisemmin kuin toiset. Samoin oli selvää, että elintaso, veronmaksuhalukkuus ja talouden rakenne ovat täysin erilaisia valuutta-alueen maissa. Siitä huolimatta euro tahdottiin saada koskemaan mahdollisimman laajaa aluetta, seurauksista viis veisaten.

Kun sitten kävi konkreettisesti ilmi Kreikan kriisin myötä, että euroalueelle on päästetty mukaan useampi ongelmatapaus, federalistit tarjosivat ratkaisuksi – tai oikeastaan pakottivat jäsenmaiden kurkusta alas – yhteisvastuun käsitteen. Eli ongelmiin, jotka syntyivät liian laaja-alaisesta yhdentymisestä, tarjottiin ratkaisuksi yhdentymisen syventämistä.

Kreikan kriisi, niin suuri kuin olikin, voi olla pientä verrattuna tuleviin ongelmiin. Kreikkaa merkittävästi suurempi talous Italia on nimittäin myös hyvää vauhtia ajamassa omaa maataan lunastuskuntoon. Vasemmistopopulistisen hallituksen harjoittama talouspolitiikka on katastrofaalista jo ennestään ylivelkaantunelle Italialle (velka on 130% bruttokansantuotteesta!).

Jos Italia ajaa oman taloutensa jyrkänteeltä alas, pitääkö Suomen euromaana seurata perässä?

Ei missään nimessä.
Sen sijaan meidän on välittömästi luotava mekanismi, jolla euroalueesta voidaan erottaa ja erota.

Tällä hetkellä tällaista mekanismia ei ylipäätään ole, koska euro on suunniteltu ikuiseksi ja euroalue jakamattomaksi. Se on vaarallista haihattelua. Jos eurosta ei voi erota eikä erottaa missään tilanteessa, säilyy valuuttajärjestelmässä kestämätön moraalikato – lupa elää vastuuttomasti muiden kustannuksella. Tähän meillä kenelläkään ei yksinkertaisesti ole varaa, ei varsinkaan Italian kokoisten maiden kohdalla.

On viimeinen hetki tehdä asialle jotain. Siksi euroalueesta eroaminen ja erityisesti erottaminen on tehtävä mahdolliseksi, ja mekanismia on käytettävä Italian kohdalla, kun valtion täysin vastuuton talouspolitiikka ja velkaantuminen jatkuu.

Viedään seksuaali- ja väkivaltarikollisilta vaalikelpoisuus

Tänään Iltalehti julkaisi listan eduskuntavaaliehdokkaista, joilla on taustallaan rikostuomio. Heitä on yhteensä 125. Toki osa rikoksista on ylinopeussakkoja tai vastaavia, joita voi pitää kohtuullisen lievinä, vaikka väärin nekin ovat. Osalla on taustallaan aidosti vakavia tekoja, joissa esimerkiksi toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta on loukattu.

Inhottava totuus on, ettei puolueilla ole käytössään keinoja rikoksiin syyllistyneiden sulkemiseksi ulos listoilta. Jos vaalipäällikkö pyytää ehdokashaastattelussa kertomaan, ovatko omat taustat puhtaat, on tapana luottaa siihen, mitä kerrotaan. Ja joskus sitten listojen jättämisen ja julisteiden pystyttämisen jälkeen selviää, etteivät ne taustat ehkä kaikilla olleetkaan niin puhtaat.

Häiritsevintä kuitenkin on, että osalla puolueista on listoillaan seksuaali- ja väkivaltarikollisia, joiden tuomiot ovat olleet tiedossa, kun ehdokkaita on listoille valittu. En käsitä, missä ajatusmaailmassa sellainen on hyväksyttävää. Muissa tapauksissa voidaan toki vedota tietämättömyyteen, mutta sitä suuremmalla syyllä tarvitaan ratkaisu, jossa ehdokkaiden taustat voidaan oikeasti selvittää ennen ehdokkuutta.

Siksi meidän pitäisi uudistaa rikoslakia niin, että vähintäänkin seksuaali- ja väkivaltarikolliset menettävät tuomion yhteydessä myös vaalikelpoisuutensa yleisissä vaaleissa. Rikollisilla ei ole asiaa listoille eikä eduskuntaan, vaikka joku puolue olisikin joko sopivan höynäytettävissä tai riittävän moraaliton hyväksymään heidät ehdokkaikseen.

Kansanedustajilta, päätöksentekijöiltä ja julkista valtaa tavoittelevilta on lupa edellyttää nuhteettomuutta. On irvokasta, jos Suomen lakien säätäjä ei kunnioita Suomen lakeja itse.

Nuori koulukiusaaja on koskematon

Sipoon Sanomat kertoi eilen järkyttävästä 15-vuotiaan pahoinpitelystä, jonka tekijät olivat alle 15-vuotiaita koulutovereita. Nuorta poikaa potkittiin, hakattiin ja ammuttiin kuulapyssyllä. Koko tapahtuma videokuvattiin –  ilmeisesti tekijöiden huvitukseksi.

Kaikkein kuvottavinta on, että sama poika oltiin pahoinpidelty koulukiusaamistapauksessa myös kaksi vuotta aikaisemmin, silloinkin alle 15-vuotiaiden toimesta. Uudessa tapauksessa yksi tekijöistä oli aikaisemman pahoinpitelijän veli.

Pojan pahoinpitelijöitä ei ole tuomittu, koska he ovat lain ulottumattomissa. Alle viidentoista vuoden ikä suojaa niin hakkaajaa kuin raiskaajaakin rangaistusseuraamuksilta Suomessa.

Luuleeko joku, että pahoinpitelijöiden ikä oli sattumaa?

Koulukiusaajat käyttävät lakejamme häikäilemättä hyväkseen. Kiusaajaporukoissa on opittu, että likaisimmat työt kannattaa aina teettää jengin nuorimmilla – silloin edes kiinni jääminen tai videotodistusaineisto ei haittaa. Suomen lain mukaan nimittäin vasta yli 15-vuotiaiden tekijöiden rikokset käsitellään oikeudessa ja niistä voidaan määrätä rangaistus.

Meillä on laki, joka suojelee ja turvaa tekijää eikä uhria. Meillä on kiinteä ikäraja, joka antaa tietyn ikäisille väkivaltarikollisille automaattisen koskemattomuuden. Sellainen laki, joka mahdollistaa suunnitelmallisen ja toistuvan rikollisuuden, on kumottava.

Viidentoista vuoden rikosoikeudellisesta alaikärajasta täytyy luopua.

Kirjoitin tavoitteen ylös myös Perussuomalaisten Nuorten viime marraskuussa julkaistuun Rikoslaki remonttiin! -ohjelmaan. Siinä vaaditaan, että tuomioistuin käyttää omaa harkintaansa nuorten tekijöiden syyntakeellisuuden arvioinnissa – eikä pelkkä neljäntoista vuoden ikä riitä enää “vapaudu vastuusta” -kortiksi.

Raiskaaja on tuomionsa ansainnut

Joukkoraiskaus: Tekijöille vuosi ja yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta. Uhrille vuosikaudet pelkotiloja ja terapiaa.
Lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö:
Pedofiilille 2 vuotta ehdotonta vankeutta. Lapselle elinikäiset traumat.
Vanhuksen pahoinpitely: Hakkaajalle sakot. Hakatulle pitkäaikaiset kivut.

Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa rikoksesta seuraa aina rangaistus, joka on suhteessa teon vakavuuteen. Miten siis on tulkittava se, ettei seksuaali- tai väkivaltarikoksen tehnyt Suomessa joudu välttämättä viettämään päivääkään vankeudessa? Kuinka vakavasti todella otamme raiskaukset, väkivallan ja hyväksikäytön, jos niiden tekijä saa jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan uhrin kärsiessä elinikäiset seuraukset?

On uhrien halveksuntaa, että seksuaali- ja väkivaltarikosten tuomiot ovat Suomessa naurettavan pieniä. Vielä pahempaa on, että niitä lievennetään entisestään rikoksentekijän taustan perusteella. Rikoksen uhrin näkökulmasta väliä ei ole sillä, onko tekijä ensikertalainen vai taparikollinen – se ei kiinnosta häntä pätkääkään. Rikos on uhrilleen aivan yhtä raskas ja pysäyttävä.

Rikoksentekijä ei ansaitse sormien läpi katsomista, päänsilittelyä tai toiveidensa perusteella tehtyjä lievennyksiä. Hän ansaitsee tuomion vääristä teoistaan. Oikeudenmukainen yhteiskunta ei katso aiempia rangaistuksia rikollisen eduksi eikä lyhennä kokonaisrangaistusta, koska rikoksia on ollut useita. Oikeudenmukainen yhteiskunta on ankara ja taipumaton silloin, kun teko on vakava.

Rikos on aina rikollisen vastuulla. Toisen ihmisen raiskaaminen, pahoinpitely tai hengen uhkaaminen ei ole mitään epämääräistä heikkoutta, jolle tekijä ei mitään voisi. Se on tietoista vääryyttä, joka tämän yhteiskunnan täytyy ankarasti tuomita. Se on vääryyttä, jota ei vähennä tekijän ensikertalaisuus tai nuori ikä.

Suomen rikoslaissa on paljon korjattavaa, jotta seksuaali- väkivalta-, ja lapsiin kohdistuvista rikoksista annetut tuomiot saadaan vastaamaan tekojen todellista vakavuutta. Jokainen rikolliselle annettava ansaitsematon myönnytys on viesti siitä, että yhteiskunta antaa rangaistuksensa uhrin sijaan pahantekijän ehdoilla.

Rikoslain korjaaminen voidaan aloittaa näistä:
1. Rikoksentekijän ensikertalaisuus tai tekijän nuori ikä ei tuo lainkaan lievennyksiä tuomioon vakavissa rikoksissa.
2. Useammista rikoksista tuomittavat tuomiot kärsitään peräkkäin, ei samanaikaisesti. Tuomion pituus vastaa yksittäisten rikosten tuomioiden summaa, eikä paljousalennuksia anneta.
3. Rikosten tuomioissa ei huomioida lievennysperusteena itse tekoon liittymättömiä seikkoja, kuten tapauksesta seurannutta mediahuomiota.

Edellämainitut kohdat – ja 18 muuta tärkeää muutosta rikoslakiin – löytyvät Perussuomalaisten Nuorten oikeuspoliittisesta ohjelmasta.

Maksakoot maahanmuutosta itse!

Tästä hallituskaudesta piti tulla se, jolla Suomen julkinen talous saadaan kohdilleen. Sen sijaan olemme tilanteessa, jossa vuoden 2016 nettovelka on ylittänyt ennakoidun jo yli miljardilla eurolla, eikä velkaantumisen loppua näy. Takapakin syy ei ole kenellekään epäselvä: lisämenoja on aiheuttanut Suomeen vuonna 2015 tullut poikkeuksellisen suuri turvapaikanhakijoiden määrä. Jo viime syksynä oli selvää, että piikki on auki – ja toiveet säästöistä hävisivät saman tien.

Yhteiskunnassa on tismalleen kolme tapaa rahoittaa maahanmuuttoa: velka, verot tai leikkaukset. Kaikki näistä ovat suoraan suomalaisilta pois. Jokainen maahanmuuttoon käytetty euro on pois yhteiskunnan ydintehtävistä ja pois siitä rahasta, joka voidaan panostaa oman maan asioihin.

Turvapaikanhakijatulva oli Suomelle taloudellinen katastrofi, jonka seurauksia kärsitään vielä pitkään. Kipeistä leikkauksista huolimatta talous ei tasapainotu, jos toisella kädellä kylvetään rahaa ilman huolen häivää. Viime vuoden kriisistä voidaan päättäväisillä toimenpiteillä selvitä, mutta sama kaaos ja massamaahanmuutto ei saa ikinä toistua. Suomen sietokyky niin verojenmaksun kuin velkaantumisenkin osalta on tullut vastaan.

Näistäkin tosiasioista välittämättä moni ei näe käsistä riistäytyneissä budjeteissa mitään ongelmaa vaan tahtoo Suomeen edelleen lisää maahanmuuttoa. Asiasta voidaan neuvotella, mikäli he ovat valmiita myös kustantamaan sen itse.

Olisi nimittäin vielä neljäs tapa rahoittaa maahanmuutto:
Vapaaehtoinen maksu.

Jokainen, joka haluaa itse korottaa veroprosenttiaan, jotta Välimeren yli laivalla salakuljetetut miehet pääsevät mainostamaan Suomen auvoisuutta sosiaalisessa mediassa, tehköön niin. Katsotaan, paljonko rahaa maksulla kertyy, ja asetetaan turvapaikanhakijoiden määrälle vuosittainen katto sen mukaan.

Tahdon johtaa Perussuomalaisia Nuoria

Olen Tiina Ahva, 21-vuotias tekniikan ylioppilas, ja tahdon johtaa Suomen kiinnostavinta ja vaikuttavinta poliittista nuorisojärjestöä.

Olen tällä hetkellä tuon samaisen järjestön varapuheenjohtaja ja viestintäsihteeri. Opiskelen tuotantotaloutta Aalto-yliopistossa, ja taustallani on kolme vuotta biotekniikan opintoja Tampereella. Minulla on aina ollut kaksi intohimoa ylitse muiden: uuden oppiminen ja yhteiskuntaan vaikuttaminen. Politiikassa ne kulkevat käsi kädessä.

Olen ollut perussuomalainen nuori viiden vuoden ajan. Kaksi vuotta olen aktiivisesti toiminut järjestössä piiripuheenjohtajana, edustajiston jäsenenä, järjestö- ja viestintäsihteerinä ja varapuheenjohtajana. Olen saanut tavata upeita PS-nuoria ympäri Suomen, vierailla jokaisessa piirissämme ja suunnitella poliittisia kampanjoita, kannanottoja ja tempauksia. Olen rakentanut järjestöä sisältä ja edustanut sitä ulospäin. Olen saanut oppia paljon siitä, miten tämä järjestö toimii ja mitä se kehittyäkseen kaipaa. Haen puheenjohtajaksi, koska tiedän osaavani tehdä järjestöstä vahvemman.

Poliittiset painopisteeni

Olen monesta asiasta vahvasti jotain mieltä – tyypillisesti väärää mieltä, jos poliittisesta korrektiudesta puhutaan. Aktivoiduin mukaan PS-Nuoriin, kun luin järjestön periaateohjelman ja tajusin sen vastaavan omaa arvomaailmaani uskomattoman hyvin.  Tähän olen listannut omia tärkeimpiä teemojani, joiden perusteella saat toivottavasti jonkinlaisen kuvan ajatustenjuoksustani.

  1. Vastustan hallitsematonta maahanmuuttoa. Maassa tulee elää maan tavalla, yhteisiä pelisääntöjä kunnioittaen. Jos niitä ei allekirjoita, suunta on ulos.
  2. Inhoan naiskorttia, naiskiintiöitä ja ylipäätään sukupuoleen perustuvaa suosimista. Kaikkien valintojen tulee perustua pätevyyteen. En todellakaan ole feministi.
  3. Haluan Suomen rikoslain remonttiin, jotta väkivalta- ja seksuaalirikoksista langetetaan aina tuntuvat tuomiot. Ensikertalaisuus ei ole mikään tekosyy, eikä rikollinen ole koskaan uhri.
  4. Puolustan laajaa sanan- ja mielipiteenvapautta. Sananvapauden vastakohta ei ole puhekielto vaan valikoiva sensuuri. Uskonto- ja aatekritiikki on aina sallittava.
  5. Olen ylpeästi kansallismielinen. Lainsäädäntömme tulee aina turvata suomalaisten etua. Haluan suomalaisille lähtökohtien tasa-arvon. Tarvitsemme yhteiskunnan, joka kannustaa menestykseen mutta tukee vaikean tilanteen tullen.

Miten johtaisin Perussuomalaisia nuoria?

Hioisin toiminnan huippukuntoon

Hyvä nuorisojärjestö toimii sekä lyhyen että pitkän aikavälin tähtäimellä. Insinööriluonteena ajattelen, että politiikassakin tavoitteita on voitava järjestelmällisesti asettaa, toteuttaa ja valvoa. Vaikuttamista ja yhteistyötä on tehtävä ratkaisukeskeisesti, leveillä hartioilla ja hallituskausien ja tittelien yli. Aion huolehtia, että järjestö laatii jäsentensä avulla useita poliittisia ohjelmia ja ottaa kantaa laajasti erilaisiin poliittisiin aiheisiin – myös silloin, kun ne eivät ole mediassa ajankohtaisia. Kattava ja järjestelmällinen poliittinen työ on jäsenten palvelemista.

Järjestö tarvitsee myös enemmän suoraa demokratiaa. Meidän tulee olla suunnannäyttäjä siinä muutoksessa, jota vaadimme yhteiskunnalta. Aion selvittää sähköisen jäsenäänestyksen tuomisen järjestöön, rakentaa olemassa olevien vaikutuskeinojen ja -kanavien rinnalle uusia ja ennen kaikkea olla puheenjohtajana aina jäsenistön tavoitettavissa palautetta ja kehitysideoita varten. Parhaat oivallukset nousevat ruohonjuuritasolta, kun niille annetaan tilaa.

Tarvitsemme tehokkaampaa sisäistä viestintää, jatkuvaa piirien kanssakäymistä ja vertaistukea sekä intoa yhteiseen tekemiseen. Haluan minimoida piiribyrokratian niin, että sääntömääräisten asioiden hoitamiseen ja tapahtumien järjestämiseen on selkeitä asiakirjapohjia ja valmiita malleja jokaisen käytössä. Haluan, että piirit oppivat toisiltaan ja toimivat yhdessä.

Puolustaisin aatetta muista piittaamatta

Räväkkä järjestömme on noussut avainasemaan poliittisessa keskustelussa. Me olemme rohkeita, olemme näkyviä ja ennen kaikkea olemme oikeassa. Puheenjohtajana aion pitää aatteestamme ääntä ja tehdä selväksi, ettei punavihreä hegemonia ole ainoa oikea mielipide. Aion ajaa järkipolitiikkaa ja puhua asioista suoraan.

Minulta ei puutu sisua, rohkeutta eikä kokemusta vaikeista tilanteista. Olen vastaillut toimittajan syytöksiin ihmisvihamielisyydestäni seitsemältä aamulla. Olen mennyt tietoisesti lynkattavaksi tilaisuuksiin, joissa minulle ja kaikelle edustamalleni nauretaan. Olen puolustanut sitä, minkä koen oikeaksi tuhansien ihmisten paheksuessa. Aion olla johtaja, joka seisoo meidän arvojemme ja aatteemme takana jokaisessa tilanteessa.

Perussuomalaisten Nuorten johtaminen ei ole helppo tehtävä. Se on tuulinen paikka ja haastava työ, jossa useampi puolue ja toimittaja näkisi mielellään ihmisen epäonnistuvan. Liittolaisia löytyy heikosti, ja poliittisissa keskusteluissa jää näkökantoineen yleensä yksin. Puheenjohtajalla on kuitenkin myös ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa ja muuttaa asioita – jos ei helposti, niin sitten harmaan kiven läpi.

Tekisin järjestön avulla tästä maasta paremman

Moni tavoitteistamme on jo kirjattu Suomen lakiin. Yhä enemmän tulee kirjatuksi, jos minut valitaan puheenjohtajaksi. Tahdon omistautua vaikutustyölle kansanedustajien ja eduskunnan suuntaan. Poliittisen nuorisojärjestön tehtävänä on koota ja rohkaista nuoria vaikuttamaan sekä pitää julkisuudessa esillä omia arvojaan, mutta onnistumista mitataan myös konkreettisissa toimissa. PS-Nuorten täytyy systemaattisesti vaikuttaa omaan puolueeseemme ja sen kansanedustajiin, ja sitä kautta Suomen politiikkaan.

Pidän politiikkamme johtotähtenä PS-Nuorten periaateohjelmaa, jonka vuoksi itse lähdin järjestön aktiiviksi. Sitä täydentävät erinomaiset poliittiset ohjelmat ja toimenpideohjelmat, jotka haluan panna täytäntöön. Teen kaikkeni, jotta meidän äänemme kuuluu ja järjestömme vaikuttaa politiikan jokaisella tasolla.

Mitä annettavaa minulla siis on?

Tärkeimpiä vahvuuksiani ovat monipuolinen kokemus järjestöstä ja määrätietoinen asenne.

Olen toiminut vuoden ajan järjestö- ja viestintäsihteerinä, ja olen kiertänyt tämän vuoden aikana jokaisessa piirissämme. Varapuheenjohtajana olen edustanut PS-Nuoria koti- ja ulkomaassa sekä mediassa. Piirijohtajana olen luotsannut paikallista työtä. Olen kahden vuoden aikana laatinut kannanottoja, järjestänyt tapahtumia, kampanjoinut järjestölle vaaleissa, työstänyt poliittisia ohjelmia, puheenjohtanut edustajistoa ja hallituksen kokouksia, rakentanut siltoja eduskuntaryhmään ja sidosryhmiin sekä vääntänyt aamuyöllä tukianomuksia OKM:lle. Olen tehnyt työtä ja vapaaehtoistyötä ja hoitanut luottamustehtäviä. Olen kokenut kenttätyön, keskustoimiston ja puheenjohtajiston ilot ja haasteet. Olen saanut jotain hyvää joskus aikaankin, mutta tiedän saavani aikaan vielä paljon enemmän.

Olen määrätietoinen insinööriluonne, joka tekee tavoitteistaan excel-taulukot ja valvoo niiden toteutumista liikennevalokaavioilla. Pidän huolta asioiden etenemisestä, olen oman itseni pahin kriitikko ja johdan niin, että tuloksia syntyy. Tiedän, että Perussuomalaiset Nuoret saisi minusta intohimoisen ja rohkean johtajan. Ei toki täydellistä, mutta sellaisen, joka tahtoo joka päivä antaa kaikkensa ja oppia yhä paremmaksi.

Käynnissä on kahden arvomaailman taistelu

Länsimainen arvoyhteisö elää itsepetoksessa. Siviilejä lahdataan maailmassa systemaattisesti, mutta edelleen puhumme yksittäistapauksista. ISIS saavuttaa jalansijaa Euroopassa – jopa syntyperäiset kansalaiset lähtevät sotilaiksi sen riveihin – ja edelleen me väitämme heidän kaikkien olevan sekavia yksilöitä, jotka ovat tietoisesti pahan puolella.

Me emme halua tunnustaa, että koko maailma ei yksinkertaisesti jaa arvojamme demokratiasta, vapaudesta ja henkilökohtaisesta koskemattomuudesta. Siinä missä meidän maailmassamme siviilin kuolema on yksilöity ja hirveä tragedia, on se ISISn kirjoissa vain numeerinen voitto oikean uskon puolesta taisteleville. Länsimainen moraali ei ole universaalia. On naiivia ajatella niin.

On tärkeää ymmärtää, että se, mitä me ISISn toiminnassa luonnehdimme pahuudeksi, on pahuutta nimenomaan länsimaisesta näkökulmasta. Terroristien filosofiassa se on puhdasoppisuutta. ISIS-terroristi ei usko toimivansa pahuuden puolella, vaan on omaksunut kieroutuneen näkemyksen oikeasta ja väärästä, ja levittää omaa kammottavaa arvomaailmaansa samanlaisena totuutena kuin me ihmisoikeuksia.

Me ajattelemme yhä virheellisesti, että terroritekoon ryhtyvän täytyy olla poikkeuksellisen häiriintynyt yksittäistapaus. Ei tarvitse. Hänen tarvitsee vain olla kasvanut sellaisessa moraaliympäristössä, jossa ihmishengelle – etenkään väärää uskonryhmää edustavalle – ei anneta minkäänlaista arvoa. Terroristeille ihmisten lahtaaminen ei ole eläinten metsästämistä kummempi teko. Terroristijärjestöt eivät usko ihmisoikeuksiin eivätkä tunne pienten jesidityttöjen kauppaamisesta seksiorjiksi tippaakaan huonoa omaatuntoa. Terroristit eivät ole yksittäistapauksia, vaan heillä on yhteisön tuki takanaan.

Sodassa terrorismia vastaan on tunnettava ensin vihollisensa. Valitettavasti länsimaissa ei vieläkään ymmärretä, että vihollinen ei ole hajanainen kokoelma sekalaisia kirvesmurhaajia ja pommimiehiä vaan se arvoyhteisö, joka levittää omaa sairasta käsitystään oikeasta ja väärästä. Tällä hetkellä vahvin tällainen yhteisö on ISIS, ja siihen on laskettava kuuluvaksi myös kaikki sen ideologiaa tukevat ryhmittymät.

Terroristi ei nimittäin ole vain se, joka tappaa ISISn nimeen. Terroristi on myös se, joka omassa yhteisössään ja roolissaan puolustaa muiden harjoittamaa ääri-islamilaista väkivaltaa. Meidän tulee rangaista ankarimman mukaan terroristijärjestössä toimimista, sellaisen rahoittamista tai sellaisen ideologian levittämistä. Näihin syyllistyneet ulkomaalaiset on automaattisesti karkoitettava, eikä esimerkiksi sotimaan lähteneitä aivopestyjä ISIS-sotilaita voi ikinä ottaa Eurooppaan takaisin. Euroopan on puolustettava länsimaisia arvojaan, eikä se onnistu pelkästään rauhan, rakkauden ja hashtagien voimalla.

Käynnissä on paljon laajempi ongelma kuin satunnaisten hirmutekojen sarja. Käynnissä on kahden arvomaailman taistelu, jota meillä ei ole varaa hävitä.

Loukkaako sananvapaus sinua? Hyvä.

Sananvapaus on oikeus, jonka puolesta on taisteltu vuosisatoja. Nyt siitä halutaan vapaaehtoisesti luopua. Lukiolaiset iloitsevat poliisin ennakkosensuurista penkkarikyltteihin, nuorisojärjestöt vaativat sanktioita ”vihapuheesta” ja vääränlaisia mielipiteitä pidetään jopa perusteena irtisanomiseen.

Kaikki nämä ilmiöt ovat pohjimmiltaan lipumista kohti totalitaristista yhteiskuntaa, jossa jokin vallalla oleva taho tai yleinen konsensus määrittää sen, mistä saa puhua ja millä tavalla. Kun sananvapautta aletaan hyvänkin tahdon varjolla rajoittaa, sitä ei pian enää ole.

On tärkeää ymmärtää, ettei sananvapauden vastakohta ole puhumiskielto. Sananvapauden vastakohta on valikoiva sananvapaus, jossa tietynlaiset mielipiteet ja äänenpainot pakotetaan ulos julkisesta keskustelusta. Tällainen puheen rajoittaminen on radikaalia vallankäyttöä ja yksilönvapauksien rajaamista, johon ei pitäisi millään valtiollisella taholla olla oikeutta.

Sananvapauden rajoittamishalun taustalla on usein virheellinen ajatus siitä, että ihmisille kuuluisi jonkinlainen subjektiivinen oikeus olla tulematta loukatuksi. Tällaista oikeutta ei kuitenkaan ole eikä saa olla. Kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta muovata maailmasta väkisin sellaista, että toisten ihmisten toiminta miellyttäisi poikkeuksetta juuri häntä. Tästä sananvapaudessakin on kyse: kenelläkään ihmisellä ei ole subjektiivista oikeutta olla kuulematta epämiellyttäviä asioita.

Taiteen, tieteen, politiikan ja kulttuurin kehitys on riippuvaista sananvapaudesta. Koko länsimaisen yhteiskunnan monipuoluejärjestelmä ja demokratia vaatii tuekseen oikeutta eriäviin mielipiteisiin ja niiden vapaisiin ilmaisumuotoihin. Kaikki fraasit eivät sovi salonkeihin, mutta se ei vielä itsessään tee niistä rangaistavia. Ainoat yhteydet, joissa sananvapauteen on perusteltua puuttua, liittyvät konkreettiseen ja todellisen uhkan luovaan väkivaltaan kehottamiseen.

Sananvapaus tarkoittaa pohjimmiltaan oikeutta sanoa sellaisia asioita, joita jokin toinen taho ei halua kuulla. Ei kukaan tarvitse sananvapautta vain sanoakseen jotain miellyttävää ja positiivista – epäilemättä tämä olisi sallittua myös sananvapautta rajoittavassa yhteiskunnassa. Oikeutta ennakkosensuroimattomaan, epämiellyttävään ja kerrassaan kammottavan typerään puheeseen täytyy kuitenkin vaalia, koska vääränlaisten mielipiteiden tukahduttaminen väkisin johtaa korkeintaan säänneltyyn näennäisdemokratiaan.

Jos jonkun toisen tahon näkemys siis loukkaa sinua, kannattaa iloita.
Se tarkoittaa, että sananvapaus toimii.