Nuori koulukiusaaja on koskematon

Sipoon Sanomat kertoi eilen järkyttävästä 15-vuotiaan pahoinpitelystä, jonka tekijät olivat alle 15-vuotiaita koulutovereita. Nuorta poikaa potkittiin, hakattiin ja ammuttiin kuulapyssyllä. Koko tapahtuma videokuvattiin –  ilmeisesti tekijöiden huvitukseksi.

Kaikkein kuvottavinta on, että sama poika oltiin pahoinpidelty koulukiusaamistapauksessa myös kaksi vuotta aikaisemmin, silloinkin alle 15-vuotiaiden toimesta. Uudessa tapauksessa yksi tekijöistä oli aikaisemman pahoinpitelijän veli.

Pojan pahoinpitelijöitä ei ole tuomittu, koska he ovat lain ulottumattomissa. Alle viidentoista vuoden ikä suojaa niin hakkaajaa kuin raiskaajaakin rangaistusseuraamuksilta Suomessa.

Luuleeko joku, että pahoinpitelijöiden ikä oli sattumaa?

Koulukiusaajat käyttävät lakejamme häikäilemättä hyväkseen. Kiusaajaporukoissa on opittu, että likaisimmat työt kannattaa aina teettää jengin nuorimmilla – silloin edes kiinni jääminen tai videotodistusaineisto ei haittaa. Suomen lain mukaan nimittäin vasta yli 15-vuotiaiden tekijöiden rikokset käsitellään oikeudessa ja niistä voidaan määrätä rangaistus.

Meillä on laki, joka suojelee ja turvaa tekijää eikä uhria. Meillä on kiinteä ikäraja, joka antaa tietyn ikäisille väkivaltarikollisille automaattisen koskemattomuuden. Sellainen laki, joka mahdollistaa suunnitelmallisen ja toistuvan rikollisuuden, on kumottava.

Viidentoista vuoden rikosoikeudellisesta alaikärajasta täytyy luopua.

Kirjoitin tavoitteen ylös myös Perussuomalaisten Nuorten viime marraskuussa julkaistuun Rikoslaki remonttiin! -ohjelmaan. Siinä vaaditaan, että tuomioistuin käyttää omaa harkintaansa nuorten tekijöiden syyntakeellisuuden arvioinnissa – eikä pelkkä neljäntoista vuoden ikä riitä enää “vapaudu vastuusta” -kortiksi.

Raiskaaja on tuomionsa ansainnut

Joukkoraiskaus: Tekijöille vuosi ja yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta. Uhrille vuosikaudet pelkotiloja ja terapiaa.
Lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö:
Pedofiilille 2 vuotta ehdotonta vankeutta. Lapselle elinikäiset traumat.
Vanhuksen pahoinpitely: Hakkaajalle sakot. Hakatulle pitkäaikaiset kivut.

Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa rikoksesta seuraa aina rangaistus, joka on suhteessa teon vakavuuteen. Miten siis on tulkittava se, ettei seksuaali- tai väkivaltarikoksen tehnyt Suomessa joudu välttämättä viettämään päivääkään vankeudessa? Kuinka vakavasti todella otamme raiskaukset, väkivallan ja hyväksikäytön, jos niiden tekijä saa jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan uhrin kärsiessä elinikäiset seuraukset?

On uhrien halveksuntaa, että seksuaali- ja väkivaltarikosten tuomiot ovat Suomessa naurettavan pieniä. Vielä pahempaa on, että niitä lievennetään entisestään rikoksentekijän taustan perusteella. Rikoksen uhrin näkökulmasta väliä ei ole sillä, onko tekijä ensikertalainen vai taparikollinen – se ei kiinnosta häntä pätkääkään. Rikos on uhrilleen aivan yhtä raskas ja pysäyttävä.

Rikoksentekijä ei ansaitse sormien läpi katsomista, päänsilittelyä tai toiveidensa perusteella tehtyjä lievennyksiä. Hän ansaitsee tuomion vääristä teoistaan. Oikeudenmukainen yhteiskunta ei katso aiempia rangaistuksia rikollisen eduksi eikä lyhennä kokonaisrangaistusta, koska rikoksia on ollut useita. Oikeudenmukainen yhteiskunta on ankara ja taipumaton silloin, kun teko on vakava.

Rikos on aina rikollisen vastuulla. Toisen ihmisen raiskaaminen, pahoinpitely tai hengen uhkaaminen ei ole mitään epämääräistä heikkoutta, jolle tekijä ei mitään voisi. Se on tietoista vääryyttä, joka tämän yhteiskunnan täytyy ankarasti tuomita. Se on vääryyttä, jota ei vähennä tekijän ensikertalaisuus tai nuori ikä.

Suomen rikoslaissa on paljon korjattavaa, jotta seksuaali- väkivalta-, ja lapsiin kohdistuvista rikoksista annetut tuomiot saadaan vastaamaan tekojen todellista vakavuutta. Jokainen rikolliselle annettava ansaitsematon myönnytys on viesti siitä, että yhteiskunta antaa rangaistuksensa uhrin sijaan pahantekijän ehdoilla.

Rikoslain korjaaminen voidaan aloittaa näistä:
1. Rikoksentekijän ensikertalaisuus tai tekijän nuori ikä ei tuo lainkaan lievennyksiä tuomioon vakavissa rikoksissa.
2. Useammista rikoksista tuomittavat tuomiot kärsitään peräkkäin, ei samanaikaisesti. Tuomion pituus vastaa yksittäisten rikosten tuomioiden summaa, eikä paljousalennuksia anneta.
3. Rikosten tuomioissa ei huomioida lievennysperusteena itse tekoon liittymättömiä seikkoja, kuten tapauksesta seurannutta mediahuomiota.

Edellämainitut kohdat – ja 18 muuta tärkeää muutosta rikoslakiin – löytyvät Perussuomalaisten Nuorten oikeuspoliittisesta ohjelmasta.

Maksakoot maahanmuutosta itse!

Tästä hallituskaudesta piti tulla se, jolla Suomen julkinen talous saadaan kohdilleen. Sen sijaan olemme tilanteessa, jossa vuoden 2016 nettovelka on ylittänyt ennakoidun jo yli miljardilla eurolla, eikä velkaantumisen loppua näy. Takapakin syy ei ole kenellekään epäselvä: lisämenoja on aiheuttanut Suomeen vuonna 2015 tullut poikkeuksellisen suuri turvapaikanhakijoiden määrä. Jo viime syksynä oli selvää, että piikki on auki – ja toiveet säästöistä hävisivät saman tien.

Yhteiskunnassa on tismalleen kolme tapaa rahoittaa maahanmuuttoa: velka, verot tai leikkaukset. Kaikki näistä ovat suoraan suomalaisilta pois. Jokainen maahanmuuttoon käytetty euro on pois yhteiskunnan ydintehtävistä ja pois siitä rahasta, joka voidaan panostaa oman maan asioihin.

Turvapaikanhakijatulva oli Suomelle taloudellinen katastrofi, jonka seurauksia kärsitään vielä pitkään. Kipeistä leikkauksista huolimatta talous ei tasapainotu, jos toisella kädellä kylvetään rahaa ilman huolen häivää. Viime vuoden kriisistä voidaan päättäväisillä toimenpiteillä selvitä, mutta sama kaaos ja massamaahanmuutto ei saa ikinä toistua. Suomen sietokyky niin verojenmaksun kuin velkaantumisenkin osalta on tullut vastaan.

Näistäkin tosiasioista välittämättä moni ei näe käsistä riistäytyneissä budjeteissa mitään ongelmaa vaan tahtoo Suomeen edelleen lisää maahanmuuttoa. Asiasta voidaan neuvotella, mikäli he ovat valmiita myös kustantamaan sen itse.

Olisi nimittäin vielä neljäs tapa rahoittaa maahanmuutto:
Vapaaehtoinen maksu.

Jokainen, joka haluaa itse korottaa veroprosenttiaan, jotta Välimeren yli laivalla salakuljetetut miehet pääsevät mainostamaan Suomen auvoisuutta sosiaalisessa mediassa, tehköön niin. Katsotaan, paljonko rahaa maksulla kertyy, ja asetetaan turvapaikanhakijoiden määrälle vuosittainen katto sen mukaan.

Tahdon johtaa Perussuomalaisia Nuoria

Olen Tiina Ahva, 21-vuotias tekniikan ylioppilas, ja tahdon johtaa Suomen kiinnostavinta ja vaikuttavinta poliittista nuorisojärjestöä.

Olen tällä hetkellä tuon samaisen järjestön varapuheenjohtaja ja viestintäsihteeri. Opiskelen tuotantotaloutta Aalto-yliopistossa, ja taustallani on kolme vuotta biotekniikan opintoja Tampereella. Minulla on aina ollut kaksi intohimoa ylitse muiden: uuden oppiminen ja yhteiskuntaan vaikuttaminen. Politiikassa ne kulkevat käsi kädessä.

Olen ollut perussuomalainen nuori viiden vuoden ajan. Kaksi vuotta olen aktiivisesti toiminut järjestössä piiripuheenjohtajana, edustajiston jäsenenä, järjestö- ja viestintäsihteerinä ja varapuheenjohtajana. Olen saanut tavata upeita PS-nuoria ympäri Suomen, vierailla jokaisessa piirissämme ja suunnitella poliittisia kampanjoita, kannanottoja ja tempauksia. Olen rakentanut järjestöä sisältä ja edustanut sitä ulospäin. Olen saanut oppia paljon siitä, miten tämä järjestö toimii ja mitä se kehittyäkseen kaipaa. Haen puheenjohtajaksi, koska tiedän osaavani tehdä järjestöstä vahvemman.

Poliittiset painopisteeni

Olen monesta asiasta vahvasti jotain mieltä – tyypillisesti väärää mieltä, jos poliittisesta korrektiudesta puhutaan. Aktivoiduin mukaan PS-Nuoriin, kun luin järjestön periaateohjelman ja tajusin sen vastaavan omaa arvomaailmaani uskomattoman hyvin.  Tähän olen listannut omia tärkeimpiä teemojani, joiden perusteella saat toivottavasti jonkinlaisen kuvan ajatustenjuoksustani.

  1. Vastustan hallitsematonta maahanmuuttoa. Maassa tulee elää maan tavalla, yhteisiä pelisääntöjä kunnioittaen. Jos niitä ei allekirjoita, suunta on ulos.
  2. Inhoan naiskorttia, naiskiintiöitä ja ylipäätään sukupuoleen perustuvaa suosimista. Kaikkien valintojen tulee perustua pätevyyteen. En todellakaan ole feministi.
  3. Haluan Suomen rikoslain remonttiin, jotta väkivalta- ja seksuaalirikoksista langetetaan aina tuntuvat tuomiot. Ensikertalaisuus ei ole mikään tekosyy, eikä rikollinen ole koskaan uhri.
  4. Puolustan laajaa sanan- ja mielipiteenvapautta. Sananvapauden vastakohta ei ole puhekielto vaan valikoiva sensuuri. Uskonto- ja aatekritiikki on aina sallittava.
  5. Olen ylpeästi kansallismielinen. Lainsäädäntömme tulee aina turvata suomalaisten etua. Haluan suomalaisille lähtökohtien tasa-arvon. Tarvitsemme yhteiskunnan, joka kannustaa menestykseen mutta tukee vaikean tilanteen tullen.

Miten johtaisin Perussuomalaisia nuoria?

Hioisin toiminnan huippukuntoon

Hyvä nuorisojärjestö toimii sekä lyhyen että pitkän aikavälin tähtäimellä. Insinööriluonteena ajattelen, että politiikassakin tavoitteita on voitava järjestelmällisesti asettaa, toteuttaa ja valvoa. Vaikuttamista ja yhteistyötä on tehtävä ratkaisukeskeisesti, leveillä hartioilla ja hallituskausien ja tittelien yli. Aion huolehtia, että järjestö laatii jäsentensä avulla useita poliittisia ohjelmia ja ottaa kantaa laajasti erilaisiin poliittisiin aiheisiin – myös silloin, kun ne eivät ole mediassa ajankohtaisia. Kattava ja järjestelmällinen poliittinen työ on jäsenten palvelemista.

Järjestö tarvitsee myös enemmän suoraa demokratiaa. Meidän tulee olla suunnannäyttäjä siinä muutoksessa, jota vaadimme yhteiskunnalta. Aion selvittää sähköisen jäsenäänestyksen tuomisen järjestöön, rakentaa olemassa olevien vaikutuskeinojen ja -kanavien rinnalle uusia ja ennen kaikkea olla puheenjohtajana aina jäsenistön tavoitettavissa palautetta ja kehitysideoita varten. Parhaat oivallukset nousevat ruohonjuuritasolta, kun niille annetaan tilaa.

Tarvitsemme tehokkaampaa sisäistä viestintää, jatkuvaa piirien kanssakäymistä ja vertaistukea sekä intoa yhteiseen tekemiseen. Haluan minimoida piiribyrokratian niin, että sääntömääräisten asioiden hoitamiseen ja tapahtumien järjestämiseen on selkeitä asiakirjapohjia ja valmiita malleja jokaisen käytössä. Haluan, että piirit oppivat toisiltaan ja toimivat yhdessä.

Puolustaisin aatetta muista piittaamatta

Räväkkä järjestömme on noussut avainasemaan poliittisessa keskustelussa. Me olemme rohkeita, olemme näkyviä ja ennen kaikkea olemme oikeassa. Puheenjohtajana aion pitää aatteestamme ääntä ja tehdä selväksi, ettei punavihreä hegemonia ole ainoa oikea mielipide. Aion ajaa järkipolitiikkaa ja puhua asioista suoraan.

Minulta ei puutu sisua, rohkeutta eikä kokemusta vaikeista tilanteista. Olen vastaillut toimittajan syytöksiin ihmisvihamielisyydestäni seitsemältä aamulla. Olen mennyt tietoisesti lynkattavaksi tilaisuuksiin, joissa minulle ja kaikelle edustamalleni nauretaan. Olen puolustanut sitä, minkä koen oikeaksi tuhansien ihmisten paheksuessa. Aion olla johtaja, joka seisoo meidän arvojemme ja aatteemme takana jokaisessa tilanteessa.

Perussuomalaisten Nuorten johtaminen ei ole helppo tehtävä. Se on tuulinen paikka ja haastava työ, jossa useampi puolue ja toimittaja näkisi mielellään ihmisen epäonnistuvan. Liittolaisia löytyy heikosti, ja poliittisissa keskusteluissa jää näkökantoineen yleensä yksin. Puheenjohtajalla on kuitenkin myös ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa ja muuttaa asioita – jos ei helposti, niin sitten harmaan kiven läpi.

Tekisin järjestön avulla tästä maasta paremman

Moni tavoitteistamme on jo kirjattu Suomen lakiin. Yhä enemmän tulee kirjatuksi, jos minut valitaan puheenjohtajaksi. Tahdon omistautua vaikutustyölle kansanedustajien ja eduskunnan suuntaan. Poliittisen nuorisojärjestön tehtävänä on koota ja rohkaista nuoria vaikuttamaan sekä pitää julkisuudessa esillä omia arvojaan, mutta onnistumista mitataan myös konkreettisissa toimissa. PS-Nuorten täytyy systemaattisesti vaikuttaa omaan puolueeseemme ja sen kansanedustajiin, ja sitä kautta Suomen politiikkaan.

Pidän politiikkamme johtotähtenä PS-Nuorten periaateohjelmaa, jonka vuoksi itse lähdin järjestön aktiiviksi. Sitä täydentävät erinomaiset poliittiset ohjelmat ja toimenpideohjelmat, jotka haluan panna täytäntöön. Teen kaikkeni, jotta meidän äänemme kuuluu ja järjestömme vaikuttaa politiikan jokaisella tasolla.

Mitä annettavaa minulla siis on?

Tärkeimpiä vahvuuksiani ovat monipuolinen kokemus järjestöstä ja määrätietoinen asenne.

Olen toiminut vuoden ajan järjestö- ja viestintäsihteerinä, ja olen kiertänyt tämän vuoden aikana jokaisessa piirissämme. Varapuheenjohtajana olen edustanut PS-Nuoria koti- ja ulkomaassa sekä mediassa. Piirijohtajana olen luotsannut paikallista työtä. Olen kahden vuoden aikana laatinut kannanottoja, järjestänyt tapahtumia, kampanjoinut järjestölle vaaleissa, työstänyt poliittisia ohjelmia, puheenjohtanut edustajistoa ja hallituksen kokouksia, rakentanut siltoja eduskuntaryhmään ja sidosryhmiin sekä vääntänyt aamuyöllä tukianomuksia OKM:lle. Olen tehnyt työtä ja vapaaehtoistyötä ja hoitanut luottamustehtäviä. Olen kokenut kenttätyön, keskustoimiston ja puheenjohtajiston ilot ja haasteet. Olen saanut jotain hyvää joskus aikaankin, mutta tiedän saavani aikaan vielä paljon enemmän.

Olen määrätietoinen insinööriluonne, joka tekee tavoitteistaan excel-taulukot ja valvoo niiden toteutumista liikennevalokaavioilla. Pidän huolta asioiden etenemisestä, olen oman itseni pahin kriitikko ja johdan niin, että tuloksia syntyy. Tiedän, että Perussuomalaiset Nuoret saisi minusta intohimoisen ja rohkean johtajan. Ei toki täydellistä, mutta sellaisen, joka tahtoo joka päivä antaa kaikkensa ja oppia yhä paremmaksi.

Käynnissä on kahden arvomaailman taistelu

Länsimainen arvoyhteisö elää itsepetoksessa. Siviilejä lahdataan maailmassa systemaattisesti, mutta edelleen puhumme yksittäistapauksista. ISIS saavuttaa jalansijaa Euroopassa – jopa syntyperäiset kansalaiset lähtevät sotilaiksi sen riveihin – ja edelleen me väitämme heidän kaikkien olevan sekavia yksilöitä, jotka ovat tietoisesti pahan puolella.

Me emme halua tunnustaa, että koko maailma ei yksinkertaisesti jaa arvojamme demokratiasta, vapaudesta ja henkilökohtaisesta koskemattomuudesta. Siinä missä meidän maailmassamme siviilin kuolema on yksilöity ja hirveä tragedia, on se ISISn kirjoissa vain numeerinen voitto oikean uskon puolesta taisteleville. Länsimainen moraali ei ole universaalia. On naiivia ajatella niin.

On tärkeää ymmärtää, että se, mitä me ISISn toiminnassa luonnehdimme pahuudeksi, on pahuutta nimenomaan länsimaisesta näkökulmasta. Terroristien filosofiassa se on puhdasoppisuutta. ISIS-terroristi ei usko toimivansa pahuuden puolella, vaan on omaksunut kieroutuneen näkemyksen oikeasta ja väärästä, ja levittää omaa kammottavaa arvomaailmaansa samanlaisena totuutena kuin me ihmisoikeuksia.

Me ajattelemme yhä virheellisesti, että terroritekoon ryhtyvän täytyy olla poikkeuksellisen häiriintynyt yksittäistapaus. Ei tarvitse. Hänen tarvitsee vain olla kasvanut sellaisessa moraaliympäristössä, jossa ihmishengelle – etenkään väärää uskonryhmää edustavalle – ei anneta minkäänlaista arvoa. Terroristeille ihmisten lahtaaminen ei ole eläinten metsästämistä kummempi teko. Terroristijärjestöt eivät usko ihmisoikeuksiin eivätkä tunne pienten jesidityttöjen kauppaamisesta seksiorjiksi tippaakaan huonoa omaatuntoa. Terroristit eivät ole yksittäistapauksia, vaan heillä on yhteisön tuki takanaan.

Sodassa terrorismia vastaan on tunnettava ensin vihollisensa. Valitettavasti länsimaissa ei vieläkään ymmärretä, että vihollinen ei ole hajanainen kokoelma sekalaisia kirvesmurhaajia ja pommimiehiä vaan se arvoyhteisö, joka levittää omaa sairasta käsitystään oikeasta ja väärästä. Tällä hetkellä vahvin tällainen yhteisö on ISIS, ja siihen on laskettava kuuluvaksi myös kaikki sen ideologiaa tukevat ryhmittymät.

Terroristi ei nimittäin ole vain se, joka tappaa ISISn nimeen. Terroristi on myös se, joka omassa yhteisössään ja roolissaan puolustaa muiden harjoittamaa ääri-islamilaista väkivaltaa. Meidän tulee rangaista ankarimman mukaan terroristijärjestössä toimimista, sellaisen rahoittamista tai sellaisen ideologian levittämistä. Näihin syyllistyneet ulkomaalaiset on automaattisesti karkoitettava, eikä esimerkiksi sotimaan lähteneitä aivopestyjä ISIS-sotilaita voi ikinä ottaa Eurooppaan takaisin. Euroopan on puolustettava länsimaisia arvojaan, eikä se onnistu pelkästään rauhan, rakkauden ja hashtagien voimalla.

Käynnissä on paljon laajempi ongelma kuin satunnaisten hirmutekojen sarja. Käynnissä on kahden arvomaailman taistelu, jota meillä ei ole varaa hävitä.

Loukkaako sananvapaus sinua? Hyvä.

Sananvapaus on oikeus, jonka puolesta on taisteltu vuosisatoja. Nyt siitä halutaan vapaaehtoisesti luopua. Lukiolaiset iloitsevat poliisin ennakkosensuurista penkkarikyltteihin, nuorisojärjestöt vaativat sanktioita ”vihapuheesta” ja vääränlaisia mielipiteitä pidetään jopa perusteena irtisanomiseen.

Kaikki nämä ilmiöt ovat pohjimmiltaan lipumista kohti totalitaristista yhteiskuntaa, jossa jokin vallalla oleva taho tai yleinen konsensus määrittää sen, mistä saa puhua ja millä tavalla. Kun sananvapautta aletaan hyvänkin tahdon varjolla rajoittaa, sitä ei pian enää ole.

On tärkeää ymmärtää, ettei sananvapauden vastakohta ole puhumiskielto. Sananvapauden vastakohta on valikoiva sananvapaus, jossa tietynlaiset mielipiteet ja äänenpainot pakotetaan ulos julkisesta keskustelusta. Tällainen puheen rajoittaminen on radikaalia vallankäyttöä ja yksilönvapauksien rajaamista, johon ei pitäisi millään valtiollisella taholla olla oikeutta.

Sananvapauden rajoittamishalun taustalla on usein virheellinen ajatus siitä, että ihmisille kuuluisi jonkinlainen subjektiivinen oikeus olla tulematta loukatuksi. Tällaista oikeutta ei kuitenkaan ole eikä saa olla. Kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta muovata maailmasta väkisin sellaista, että toisten ihmisten toiminta miellyttäisi poikkeuksetta juuri häntä. Tästä sananvapaudessakin on kyse: kenelläkään ihmisellä ei ole subjektiivista oikeutta olla kuulematta epämiellyttäviä asioita.

Taiteen, tieteen, politiikan ja kulttuurin kehitys on riippuvaista sananvapaudesta. Koko länsimaisen yhteiskunnan monipuoluejärjestelmä ja demokratia vaatii tuekseen oikeutta eriäviin mielipiteisiin ja niiden vapaisiin ilmaisumuotoihin. Kaikki fraasit eivät sovi salonkeihin, mutta se ei vielä itsessään tee niistä rangaistavia. Ainoat yhteydet, joissa sananvapauteen on perusteltua puuttua, liittyvät konkreettiseen ja todellisen uhkan luovaan väkivaltaan kehottamiseen.

Sananvapaus tarkoittaa pohjimmiltaan oikeutta sanoa sellaisia asioita, joita jokin toinen taho ei halua kuulla. Ei kukaan tarvitse sananvapautta vain sanoakseen jotain miellyttävää ja positiivista – epäilemättä tämä olisi sallittua myös sananvapautta rajoittavassa yhteiskunnassa. Oikeutta ennakkosensuroimattomaan, epämiellyttävään ja kerrassaan kammottavan typerään puheeseen täytyy kuitenkin vaalia, koska vääränlaisten mielipiteiden tukahduttaminen väkisin johtaa korkeintaan säänneltyyn näennäisdemokratiaan.

Jos jonkun toisen tahon näkemys siis loukkaa sinua, kannattaa iloita.
Se tarkoittaa, että sananvapaus toimii.

Ensimmäinen raiskaus on ilmainen

Raiskattu 17-vuotias lukee lehdestä, että häneen luvatta tunkeutunut mies on saanut oikeudessa puolentoista vuoden ehdollisen tuomion. Seuraavana päivänä mies kävelee kadulla vastaan nauraen. ”Se oli vasta mun eka kerta.”

Tämänhetkisen lainsäädännön valossa edellinen tilanne olisi paitsi mahdollinen, oikeastaan tilastojen valossa ihan tavallinen. Ensimmäisestä raiskauksesta, pahoinpitelystä tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei yksinkertaisesti anneta ehdollista enempää. Kyseessä on kuitenkin hyvän ihmisen yksi heikko hetki, jonka ei tulisi määrittää tämän koko loppuelämää – tai ilmeisesti näin ovat lainsäätäjät suuressa viisaudessaan ajatelleet.

Toisen ihmisen raiskaaminen, hengen uhkaaminen tai väkivaltainen kohtelu ei ole epämääräistä heikkoutta. Se on vääryyttä, ja se täytyy tuomita myös ensimmäisellä kerralla. Mikään ei oikeuta katsomaan väärää tekoa läpi sormien jonkinlaisen ensikertalaisuuden varjolla.

Uhria kun ei yksinkertaisesti kiinnosta, onko kyseessä rikollisen ensimmäinen, toinen vai viides kerta. Uhrille teko on aivan yhtä raskas ja pysäyttävä. Hyväksikäytetyn lapsen kannalta on samantekevää, vaikka raiskaaja olisi muuten kunnollinen ihminen. Kumppaninsa pahoinpitelemälle miehelle kyseessä on henkilökohtaisen koskemattomuuden riisto, ihan joka ikinen kerta.

Suomen lainsäädännön tulkinta ensikertalaisuudesta (3 vuotta edellisestä rikoksesta) on aivan käsittämätön. Sen lisäksi on väärin, että ensikertalaisuutta käytetään ”pelastu vankilasta” -korttina myös vakavissa rikoksissa. Nämä asiat voi muuttaa, ja ne täytyy muuttaa.

Ensikertalaisuuden määritelmän on oltava tuntuvasti pidempi kuin kolme vuotta, ja vakavissa rikoksissa ensikertalaisuutta ei pidä huomioida tuomiota lieventävänä seikkana lainkaan.

Edeltävä kirjaus hyväksyttiin lokakuussa osaksi Perussuomalaisten Nuorten periaateohjelmaa, ja aion todella tehdä parhaani, jotta se kirjattaisiin joskus myös Suomen rikoslakiin.

Haen Perussuomalaisten Nuorten hallitukseen

Olen ehdolla Perussuomalaisten Nuorten hallitukseen syyskokouksessa 2015. Haen paikkaa, koska järjestö on minulle tärkeä. Isänmaallisuutta, rehellisyyttä ja tekemisen meininkiä tarvitaan nyt, kun taloustilanne kiristyy ja meidänkin maahamme olisi ylimäärin tulijoita. Peukaloiden pyörittelyn, päätösten viivyttelyn ja naiivin sinisilmäisyyden aika on ohi. Tulevaisuus riippuu siitä, mitä me teemme nyt – ja se riippuu erityisesti nuorista.

Haluan kasvattaa ja kehittää PS-Nuoria edelleen. Haluan ajaa poliittisia teemojamme, saada lisää nuoria mukaan toimintaan ja murtaa ennakkoluuloja perussuomalaisuudesta. Olen esimerkiksi havainnut Suomen yliopistoissa olevan kaappipersuja pilvin pimein, mutta aatteemme ei edelleenkään nauti yleistä hyväksyntää näissä mystisissä ”sivistyneistön” piireissä. Miksi ei nauttisi? Me olemme vakavasti otettava, rationaalisessa keskustelussa ansioitunut poliittinen voima.

Toimin tällä hetkellä Pirkanmaan PS-Nuorten puheenjohtajana. Johtamistaidoistani tai niiden puutteesta olen jäävi kommentoimaan (niitä täytyy tiedustella piiriläisiltä), mutta puolen vuoden puheenjohtajakauteni aikana aktiivisten jäsentemme määrä on kasvanut, ja ainakin piirin viestintää olen onnistunut tehostamaan. Piirijohtajuuden lisäksi minulla on aktiivitaustaa nuorisovaltuustossa, yhdistyksissä ja yliopistokiltani hallituksessa. Toimin tällä hetkellä järjestö- ja viestintäsihteerin virassa PS-Nuorissa.

Tiinan teesit (tai vaikka Palovuoren pointit):

1. Viestintä

Viestintä lähtee aina hyvästä sisällöstä – ja sitä PS-Nuorilla on kyllä. Meillä ei ole mitään hävettävää, eikä mikään estä meitä toteuttamasta entistä laajempia kampanjoita isänmaallisen politiikkamme puolesta. Kunnioitan demokraattisesti päätettyä periaateohjelmaa, ja haluan viedä sitä eteenpäin ajankohtaisten kannanottojen, tempausten ja aktiivisen julkisen debatin kautta. Haluan olla toteuttamassa kaikkia näitä hallituksesta käsin ja tehdä edelleen lisää työtä asiamme eteen.

2. Piiritoiminta ja hallituksen rooli

Tiedän piiritoiminnan haasteista. Lupaan siksi tehdä kaikkeni sen eteen, että hallitus ja työntekijät ovat helposti lähestyttäviä, avoimesti viestiviä, selkeitä tahoja, jotka ottavat itsekin yhteyttä piireihin ja etsivät tilaisuuksia auttaa toiminnan kasvua koko Suomessa. Tehtävien selkeä jakaminen sekä aktiivinen sisäinen tiedotus ovat avainasemassa siihen, että piiritasolla tiedetään aina ajankohtaisista asioista ja toisaalta uusista toimintamahdollisuuksista. Kun miettii, miten tärkeässä asemassa piirit ovat, tulee erityisesti piirijohtajilla olla avoin ja välitön keskusteluyhteys hallitukseen. Piirejä ei saa koskaan pelottaa ottaa yhteyttä, jos toiminnassa ilmenee ongelmia.

3. Yhteistyö

Aatteestamme emme tingi, emme yhtään. On silti outoa ajatella, ettei paikkamme olisi samoissa pöydissä vihervasemmiston äänekkäimpien äänenkannattajien kanssa. Meidän on päinvastoin saatava paikkoja joka elimestä – jotta yliopistonuorilla, ammattikoulunuorilla, nuorisovaltuustonuorilla ja suomalaisnuorilla ylipäätään on sosiaalisesti hyväksytty mahdollisuus olla töissä ja vapaa-ajalla muutakin kuin ituhippejä. Osana yhteistyötä on myös kansainvälinen yhteistyö samanmielisten järjestöjen kanssa – yhdessä olemme paljon vahvempia.

4. Omat poliittiset painopisteet

Haluan puuttua ennen kaikkea yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen. En tarkoita tällä vasemmistolaisia luokkaeroja tai naisen euroa (hah!), vaan lähtökohtien tasa-arvon takaamista kaikille suomalaisille, työnteon kannustavuutta kaikissa tilanteissa ja toisaalta yhteiskuntamme vakavampaa suhtautumista rikoksiin ja rangaistuksiin. Reilut pelisäännöt, joissa yksilö on itsestään ja omista teoistaan vastuussa, takaavat oikeudenmukaisuuden niin rikoslaissa kuin muutenkin.

Arvostan yksilönvapautta. Vapautta päättää omista asioistaan ilman demarivirkamiehen suostumusta, vapautta toimia omalla tontillaan kuten parhaaksi näkee. Kannatan avoimempaa markkinataloutta ja esimerkiksi alkoholimyynnin ja aukioloaikojen rajoitteiden purkamista, jotta pienyrityksillä on Suomessa tulevaisuus.

 

Näiltä nettisivuilta löytyy joitakin aiempia kirjoituksiani, ja lisäksi yleistä tietoa poliittisista näkemyksistäni. Ota yhteyttä vaikka Facebookissa, tämän sivun lomakkeella tai osoitteeseen tiina.palovuori[at]gmail.com, jos kysymyksiä heräsi!

Onko peruskoulussa tilaa akateemiselle lahjakkuudelle?

16-vuotias Kalle Kujanpää kirjoitti tänä keväänä 10 laudaturia. Lahjakas mies on käynyt koulunsa kotona, jolloin hän on voinut valmistua nopeammin. Suoritus on kiistattoman upea, mutta iänkin puolesta hyvin ainutlaatuinen. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuus opettaa lastaan kotona.

Suomalainen peruskoulu on nimittäin kaikille sama. Ensimmäisestä luokasta lähtien oppimisvaikeuksista kärsivä ja akateemisesti lahjakas opiskelija istuvat vierekkäisissä pulpeteissa, kuulevat opettajan suusta samat asiat ja tekevät samat kotitehtävät. Se on tasa-arvoista, sanotaan.

Suomen peruskoulujärjestelmä on kuitenkin unohtanut oppilaiden yksilöllisyyden. Ne, joille oppiminen on haasteellista, pärjäävät huonosti ilman henkilökohtaista ohjausta. Ne, joille oppiminen on luontevin asia maailmassa, turhautuvat opettajan holhoukseen. Vierekkäisissä pulpeteissa.

Ihmisten luontaiset lahjakkuudet matematiikassa, kuvaamataidossa, kielissä tai liikunnassa eivät ole toisilta pois, vaan niiden kehittämiseen tulisi kaikin tavoin rohkaista. Samalla on pidettävä huolta heistä, jotka tarvitsevat tukea opintoihinsa. Näihin erityisryhmiin onkin viime aikoina panostettu. Myös taitoaineiden osaamisen kehittäminen on yleensä mahdollista erilaisten koulun harrasteryhmien kautta.

Peruskoulun huomiotta jätetyin ryhmä ovat kuitenkin akateemisesti erityislahjakkaat. Ne lapset, jotka osaavat lukea, laskea ja kirjoittaa ensimmäisestä koulupäivästä alkaen ja toivovat turhaan siirtoa vanhempien oppilaiden ryhmään. Ne lapset, jotka saavat helppoja kymppejä jokaisesta kokeesta. Ne, jotka pahimmillaan menettävät motivaationsa ja alisuoriutuvat.

On typerää rakentaa niin jäykkä koulutusjärjestelmä, ettei se lukuaineissa osaa ottaa huomioon ihmisten erityislahjakkuutta. Tasa-arvoisuus ei saa tarkoittaa tasapäistämistä, vaan että jokaista meistä täytyy arvostaa erilaisina ihmisinä yhtä paljon – omine heikkouksineen ja lahjakkuuksineen. Tähän pitäisi myös koulujärjestelmämme venyä.

Emotionaalinen ja sosiaalinen kasvu ovat tärkeitä jokaisen lapsen koulutiellä. En ottaisikaan varauksetta käyttöön Amerikan mallia, jossa yliopistoon voi lähteä 14-vuotiaana. Väitän silti, että kasvun kannalta olisi tärkeää saada ympäristöstä tukea myös oppimiseensa. Nyt koulumaailmassa on ihan tavallista, että kympin oppilaat saavat välitunnilla turpaan. Ihan vaan kun ovat liian kiinnostuneita opiskelusta.

Tällä hetkellä akateemisesti erityislahjakkaiden lapsien huomioiminen ja kannustaminen on yksinomaan aineopettajien henkilökohtaisella vastuulla. Osaa kiinnostaa antaa lisätehtäviä ja haasteita, osaa ei. Myös luokkahenki ja ystävien kannustavuus on täysin tapauskohtaista. Tunnen lahjakkaita ihmisiä, joita on kiusattu yhdeksän vuotta pelkän osaamisensa takia. Osa heistä päätti keinotekoisesti huonontaa suorituksiaan saadakseen enemmän ystäviä. Onneksi on myös heitä, joita kaveripiiri kannusti pärjäämiseen.

Lopuksi huomautan vielä, että tavoitteeni ei missään määrin ole unohtaa saati väheksyä heitä, jotka ovat lahjakkaita muissa asioissa tai joita koulunpenkin kuluttaminen ei kiinnosta. Tarkoitukseni on vain tuoda esille se, kuinka huono ilmapiiri akateemista menestymistä varten peruskoulussa tällä hetkellä vallitsee. Suomen tulevaisuuden viennin perustuessa lähinnä innovaatioihin on äärimmäistä haaskausta luoda rajoittavat olosuhteet lapsille, jotka oppisivat innokkaasti enemmän.

Lottakoulutus armeijan rinnalle

Lotta Svärd-järjestön toiminta sotiemme aikana oli esimerkillistä, tehokasta ja äärimmäisen merkittävää. Armeijan käyneiden miesten vapauttaminen viestintä- ja muonitustyöstä toi liki
25 000 sotilasta lisää rintamalle. Moni lotta vaaransi henkensä lääkintä- ja valvontatehtävissä. Vielä suurempi oli silti järjestön ja ilmiön aatteellinen puoli – maanpuolustustyöstä tuli koko yhteiskunnan tehtävä.

Suomen nykyisessä puolustusjärjestelmässä on naisten mentävä aukko. Sotatilanteessa kansalaisilla on kyllä maanpuolustusvelvollisuus, mutta ilman järjestäytynyttä toimintaa ja erityistä koulutusta on turha olettaa, että muonitushuolto, lääkintä tai edes byrokratia pelaisivat.

Tarvitsemme yleisen asevelvollisuuden puolustusvalmiutemme parantamiseksi. Silti kaikkia kansalaisia ei ole järkevää kouluttaa kiväärikomppaniaan, vaan tarvitaan ihmisiä ylläpitämään yhteiskunnan järjestelmällistä huoltoverkkoa sotatilanteessa. Tarvitsemme juuri sellaista osaamista, jota Lotilla sodan aikana oli. Ratkaisu tähän on lottakoulutus.

Lottakoulutus toimii lisänä nykyiseen maanpuolustukseen. Täysi-ikäiset miehet kutsutaan armeijaan ja naiset suorittamaan lottakoulutusta. Hyvin perusteltuja poikkeuksia voidaan tehdä myös miesten kohdalla – kuitenkin siten, että armeijan nykyinen vahvuus säilyy. Lottakoulutuksen pituus on muutama kuukausi, ja sitä järjestetään kesäisin, jolloin jatkuvaa majoitustarvetta ei synny. Kesäkoulutus mahdollistaa hyödyllisten taitojen opettamisen lisäksi myös opintojen etenemisen heille, jotka nytkään eivät armeijaan menisi.

Koulutukseen laaditaan opetussuunnitelma, jossa käydään läpi sodan kannalta relevanteimmat taidot sekä teoriassa että käytännössä – huomioiden toki myös nykyaikaisen teknologian tuomat hyödyt ja haasteet sotatilanteessa. Koulutuksen päätteeksi ihmiselle määrätään tehtävä ja asema sotatilanteessa, ja annetaan tarvittaessa jatkokoulutusta.

Miksi me tarvitsisimme tällaista?

  1. Sotatilanteessa yhteiskunnan kollektiivinen puolustustahto ja –taito ovat äärimmäisen merkittäviä asioita. Nämä toimivat vain, jos jokainen kansalainen tuodaan osalliseksi yhteiskunnan puolustamisesta. On myöhäistä alkaa harjoitella, kun vihollinen on jo maassa. Etukäteen valmistautuminen on parasta sodan ennaltaehkäisyä.
  2. Koulutuksessa opeteltavat taidot lääkintä-, viestintä- ja varustehuoltoasioissa ovat hyvin erilaisia kuin koulujärjestelmän opettamat taidot. Nykyisen uusavuttomuuden aikana en osaa sodan kannalta tarpeellisia taitoja itsekään. Myös sodan realiteetit, jotka jokaisen kansalaisen on syytä ymmärtää, käyvät selviksi, kun luennoilla käsitellään ensiavun rajoituksia rintamalla.
  3. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi kokonaisten ikäluokkien huomioiminen yhteiskunnallisissa velvollisuuksissa on tärkeää. Armeijan ulkopuolelle terveyssyistä jääville tämä koulutus olisi erinomaisen hyödyllinen vaihtoehto, ja voisi korvata miesten siviilipalveluksen. Lottatoiminta on aina lähtökohtaisesti ollut aseetonta.
  4. Lottakoulutus on kustannustehokas lisä maanpuolustukseen. Sen tarkoitus ei ole korvata armeijaa, vaan luoda uutta puolustusvalmiutta ja osallistaa naisetkin jollain tavalla maanpuolustukseen. Lottakoulutus on lyhyempi ja mahdollistaa opiskelun ilman lykkäyksiä, mutta velvoittaa myös naiset toimenpiteisiin oman maansa puolesta.

Lottakoulutus on tapa, jolla Suomen maanpuolustusvalmiutta tehostetaan, yhtäläistetään ja tasa-arvoistetaan. Se on tapa osallistaa kaikki ihmiset itsenäisen valtion puolustukseen ja yhteiskunnan toimintaan. Lottakoulutus luo taitoja, tietoja ja tahtoa auttaa.

Ja sitten se tärkeä kysymys: miksi nimeksi juuri ”lottakoulutus”?

Koska 70 suomettuneen vuoden jälkeen on korkea aika antaa näille naisille heidän ansaitsemansa arvostus.