Ensimmäinen raiskaus on ilmainen

Raiskattu 17-vuotias lukee lehdestä, että häneen luvatta tunkeutunut mies on saanut oikeudessa puolentoista vuoden ehdollisen tuomion. Seuraavana päivänä mies kävelee kadulla vastaan nauraen. ”Se oli vasta mun eka kerta.”

Tämänhetkisen lainsäädännön valossa edellinen tilanne olisi paitsi mahdollinen, oikeastaan tilastojen valossa ihan tavallinen. Ensimmäisestä raiskauksesta, pahoinpitelystä tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei yksinkertaisesti anneta ehdollista enempää. Kyseessä on kuitenkin hyvän ihmisen yksi heikko hetki, jonka ei tulisi määrittää tämän koko loppuelämää – tai ilmeisesti näin ovat lainsäätäjät suuressa viisaudessaan ajatelleet.

Toisen ihmisen raiskaaminen, hengen uhkaaminen tai väkivaltainen kohtelu ei ole epämääräistä heikkoutta. Se on vääryyttä, ja se täytyy tuomita myös ensimmäisellä kerralla. Mikään ei oikeuta katsomaan väärää tekoa läpi sormien jonkinlaisen ensikertalaisuuden varjolla.

Uhria kun ei yksinkertaisesti kiinnosta, onko kyseessä rikollisen ensimmäinen, toinen vai viides kerta. Uhrille teko on aivan yhtä raskas ja pysäyttävä. Hyväksikäytetyn lapsen kannalta on samantekevää, vaikka raiskaaja olisi muuten kunnollinen ihminen. Kumppaninsa pahoinpitelemälle miehelle kyseessä on henkilökohtaisen koskemattomuuden riisto, ihan joka ikinen kerta.

Suomen lainsäädännön tulkinta ensikertalaisuudesta (3 vuotta edellisestä rikoksesta) on aivan käsittämätön. Sen lisäksi on väärin, että ensikertalaisuutta käytetään ”pelastu vankilasta” -korttina myös vakavissa rikoksissa. Nämä asiat voi muuttaa, ja ne täytyy muuttaa.

Ensikertalaisuuden määritelmän on oltava tuntuvasti pidempi kuin kolme vuotta, ja vakavissa rikoksissa ensikertalaisuutta ei pidä huomioida tuomiota lieventävänä seikkana lainkaan.

Edeltävä kirjaus hyväksyttiin lokakuussa osaksi Perussuomalaisten Nuorten periaateohjelmaa, ja aion todella tehdä parhaani, jotta se kirjattaisiin joskus myös Suomen rikoslakiin.

Haen Perussuomalaisten Nuorten hallitukseen

Olen ehdolla Perussuomalaisten Nuorten hallitukseen syyskokouksessa 2015. Haen paikkaa, koska järjestö on minulle tärkeä. Isänmaallisuutta, rehellisyyttä ja tekemisen meininkiä tarvitaan nyt, kun taloustilanne kiristyy ja meidänkin maahamme olisi ylimäärin tulijoita. Peukaloiden pyörittelyn, päätösten viivyttelyn ja naiivin sinisilmäisyyden aika on ohi. Tulevaisuus riippuu siitä, mitä me teemme nyt – ja se riippuu erityisesti nuorista.

Haluan kasvattaa ja kehittää PS-Nuoria edelleen. Haluan ajaa poliittisia teemojamme, saada lisää nuoria mukaan toimintaan ja murtaa ennakkoluuloja perussuomalaisuudesta. Olen esimerkiksi havainnut Suomen yliopistoissa olevan kaappipersuja pilvin pimein, mutta aatteemme ei edelleenkään nauti yleistä hyväksyntää näissä mystisissä ”sivistyneistön” piireissä. Miksi ei nauttisi? Me olemme vakavasti otettava, rationaalisessa keskustelussa ansioitunut poliittinen voima.

Toimin tällä hetkellä Pirkanmaan PS-Nuorten puheenjohtajana. Johtamistaidoistani tai niiden puutteesta olen jäävi kommentoimaan (niitä täytyy tiedustella piiriläisiltä), mutta puolen vuoden puheenjohtajakauteni aikana aktiivisten jäsentemme määrä on kasvanut, ja ainakin piirin viestintää olen onnistunut tehostamaan. Piirijohtajuuden lisäksi minulla on aktiivitaustaa nuorisovaltuustossa, yhdistyksissä ja yliopistokiltani hallituksessa. Toimin tällä hetkellä järjestö- ja viestintäsihteerin virassa PS-Nuorissa.

Tiinan teesit (tai vaikka Palovuoren pointit):

1. Viestintä

Viestintä lähtee aina hyvästä sisällöstä – ja sitä PS-Nuorilla on kyllä. Meillä ei ole mitään hävettävää, eikä mikään estä meitä toteuttamasta entistä laajempia kampanjoita isänmaallisen politiikkamme puolesta. Kunnioitan demokraattisesti päätettyä periaateohjelmaa, ja haluan viedä sitä eteenpäin ajankohtaisten kannanottojen, tempausten ja aktiivisen julkisen debatin kautta. Haluan olla toteuttamassa kaikkia näitä hallituksesta käsin ja tehdä edelleen lisää työtä asiamme eteen.

2. Piiritoiminta ja hallituksen rooli

Tiedän piiritoiminnan haasteista. Lupaan siksi tehdä kaikkeni sen eteen, että hallitus ja työntekijät ovat helposti lähestyttäviä, avoimesti viestiviä, selkeitä tahoja, jotka ottavat itsekin yhteyttä piireihin ja etsivät tilaisuuksia auttaa toiminnan kasvua koko Suomessa. Tehtävien selkeä jakaminen sekä aktiivinen sisäinen tiedotus ovat avainasemassa siihen, että piiritasolla tiedetään aina ajankohtaisista asioista ja toisaalta uusista toimintamahdollisuuksista. Kun miettii, miten tärkeässä asemassa piirit ovat, tulee erityisesti piirijohtajilla olla avoin ja välitön keskusteluyhteys hallitukseen. Piirejä ei saa koskaan pelottaa ottaa yhteyttä, jos toiminnassa ilmenee ongelmia.

3. Yhteistyö

Aatteestamme emme tingi, emme yhtään. On silti outoa ajatella, ettei paikkamme olisi samoissa pöydissä vihervasemmiston äänekkäimpien äänenkannattajien kanssa. Meidän on päinvastoin saatava paikkoja joka elimestä – jotta yliopistonuorilla, ammattikoulunuorilla, nuorisovaltuustonuorilla ja suomalaisnuorilla ylipäätään on sosiaalisesti hyväksytty mahdollisuus olla töissä ja vapaa-ajalla muutakin kuin ituhippejä. Osana yhteistyötä on myös kansainvälinen yhteistyö samanmielisten järjestöjen kanssa – yhdessä olemme paljon vahvempia.

4. Omat poliittiset painopisteet

Haluan puuttua ennen kaikkea yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen. En tarkoita tällä vasemmistolaisia luokkaeroja tai naisen euroa (hah!), vaan lähtökohtien tasa-arvon takaamista kaikille suomalaisille, työnteon kannustavuutta kaikissa tilanteissa ja toisaalta yhteiskuntamme vakavampaa suhtautumista rikoksiin ja rangaistuksiin. Reilut pelisäännöt, joissa yksilö on itsestään ja omista teoistaan vastuussa, takaavat oikeudenmukaisuuden niin rikoslaissa kuin muutenkin.

Arvostan yksilönvapautta. Vapautta päättää omista asioistaan ilman demarivirkamiehen suostumusta, vapautta toimia omalla tontillaan kuten parhaaksi näkee. Kannatan avoimempaa markkinataloutta ja esimerkiksi alkoholimyynnin ja aukioloaikojen rajoitteiden purkamista, jotta pienyrityksillä on Suomessa tulevaisuus.

 

Näiltä nettisivuilta löytyy joitakin aiempia kirjoituksiani, ja lisäksi yleistä tietoa poliittisista näkemyksistäni. Ota yhteyttä vaikka Facebookissa, tämän sivun lomakkeella tai osoitteeseen tiina.palovuori[at]gmail.com, jos kysymyksiä heräsi!

Onko peruskoulussa tilaa akateemiselle lahjakkuudelle?

16-vuotias Kalle Kujanpää kirjoitti tänä keväänä 10 laudaturia. Lahjakas mies on käynyt koulunsa kotona, jolloin hän on voinut valmistua nopeammin. Suoritus on kiistattoman upea, mutta iänkin puolesta hyvin ainutlaatuinen. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuus opettaa lastaan kotona.

Suomalainen peruskoulu on nimittäin kaikille sama. Ensimmäisestä luokasta lähtien oppimisvaikeuksista kärsivä ja akateemisesti lahjakas opiskelija istuvat vierekkäisissä pulpeteissa, kuulevat opettajan suusta samat asiat ja tekevät samat kotitehtävät. Se on tasa-arvoista, sanotaan.

Suomen peruskoulujärjestelmä on kuitenkin unohtanut oppilaiden yksilöllisyyden. Ne, joille oppiminen on haasteellista, pärjäävät huonosti ilman henkilökohtaista ohjausta. Ne, joille oppiminen on luontevin asia maailmassa, turhautuvat opettajan holhoukseen. Vierekkäisissä pulpeteissa.

Ihmisten luontaiset lahjakkuudet matematiikassa, kuvaamataidossa, kielissä tai liikunnassa eivät ole toisilta pois, vaan niiden kehittämiseen tulisi kaikin tavoin rohkaista. Samalla on pidettävä huolta heistä, jotka tarvitsevat tukea opintoihinsa. Näihin erityisryhmiin onkin viime aikoina panostettu. Myös taitoaineiden osaamisen kehittäminen on yleensä mahdollista erilaisten koulun harrasteryhmien kautta.

Peruskoulun huomiotta jätetyin ryhmä ovat kuitenkin akateemisesti erityislahjakkaat. Ne lapset, jotka osaavat lukea, laskea ja kirjoittaa ensimmäisestä koulupäivästä alkaen ja toivovat turhaan siirtoa vanhempien oppilaiden ryhmään. Ne lapset, jotka saavat helppoja kymppejä jokaisesta kokeesta. Ne, jotka pahimmillaan menettävät motivaationsa ja alisuoriutuvat.

On typerää rakentaa niin jäykkä koulutusjärjestelmä, ettei se lukuaineissa osaa ottaa huomioon ihmisten erityislahjakkuutta. Tasa-arvoisuus ei saa tarkoittaa tasapäistämistä, vaan että jokaista meistä täytyy arvostaa erilaisina ihmisinä yhtä paljon – omine heikkouksineen ja lahjakkuuksineen. Tähän pitäisi myös koulujärjestelmämme venyä.

Emotionaalinen ja sosiaalinen kasvu ovat tärkeitä jokaisen lapsen koulutiellä. En ottaisikaan varauksetta käyttöön Amerikan mallia, jossa yliopistoon voi lähteä 14-vuotiaana. Väitän silti, että kasvun kannalta olisi tärkeää saada ympäristöstä tukea myös oppimiseensa. Nyt koulumaailmassa on ihan tavallista, että kympin oppilaat saavat välitunnilla turpaan. Ihan vaan kun ovat liian kiinnostuneita opiskelusta.

Tällä hetkellä akateemisesti erityislahjakkaiden lapsien huomioiminen ja kannustaminen on yksinomaan aineopettajien henkilökohtaisella vastuulla. Osaa kiinnostaa antaa lisätehtäviä ja haasteita, osaa ei. Myös luokkahenki ja ystävien kannustavuus on täysin tapauskohtaista. Tunnen lahjakkaita ihmisiä, joita on kiusattu yhdeksän vuotta pelkän osaamisensa takia. Osa heistä päätti keinotekoisesti huonontaa suorituksiaan saadakseen enemmän ystäviä. Onneksi on myös heitä, joita kaveripiiri kannusti pärjäämiseen.

Lopuksi huomautan vielä, että tavoitteeni ei missään määrin ole unohtaa saati väheksyä heitä, jotka ovat lahjakkaita muissa asioissa tai joita koulunpenkin kuluttaminen ei kiinnosta. Tarkoitukseni on vain tuoda esille se, kuinka huono ilmapiiri akateemista menestymistä varten peruskoulussa tällä hetkellä vallitsee. Suomen tulevaisuuden viennin perustuessa lähinnä innovaatioihin on äärimmäistä haaskausta luoda rajoittavat olosuhteet lapsille, jotka oppisivat innokkaasti enemmän.

Lottakoulutus armeijan rinnalle

Lotta Svärd-järjestön toiminta sotiemme aikana oli esimerkillistä, tehokasta ja äärimmäisen merkittävää. Armeijan käyneiden miesten vapauttaminen viestintä- ja muonitustyöstä toi liki
25 000 sotilasta lisää rintamalle. Moni lotta vaaransi henkensä lääkintä- ja valvontatehtävissä. Vielä suurempi oli silti järjestön ja ilmiön aatteellinen puoli – maanpuolustustyöstä tuli koko yhteiskunnan tehtävä.

Suomen nykyisessä puolustusjärjestelmässä on naisten mentävä aukko. Sotatilanteessa kansalaisilla on kyllä maanpuolustusvelvollisuus, mutta ilman järjestäytynyttä toimintaa ja erityistä koulutusta on turha olettaa, että muonitushuolto, lääkintä tai edes byrokratia pelaisivat.

Tarvitsemme yleisen asevelvollisuuden puolustusvalmiutemme parantamiseksi. Silti kaikkia kansalaisia ei ole järkevää kouluttaa kiväärikomppaniaan, vaan tarvitaan ihmisiä ylläpitämään yhteiskunnan järjestelmällistä huoltoverkkoa sotatilanteessa. Tarvitsemme juuri sellaista osaamista, jota Lotilla sodan aikana oli. Ratkaisu tähän on lottakoulutus.

Lottakoulutus toimii lisänä nykyiseen maanpuolustukseen. Täysi-ikäiset miehet kutsutaan armeijaan ja naiset suorittamaan lottakoulutusta. Hyvin perusteltuja poikkeuksia voidaan tehdä myös miesten kohdalla – kuitenkin siten, että armeijan nykyinen vahvuus säilyy. Lottakoulutuksen pituus on muutama kuukausi, ja sitä järjestetään kesäisin, jolloin jatkuvaa majoitustarvetta ei synny. Kesäkoulutus mahdollistaa hyödyllisten taitojen opettamisen lisäksi myös opintojen etenemisen heille, jotka nytkään eivät armeijaan menisi.

Koulutukseen laaditaan opetussuunnitelma, jossa käydään läpi sodan kannalta relevanteimmat taidot sekä teoriassa että käytännössä – huomioiden toki myös nykyaikaisen teknologian tuomat hyödyt ja haasteet sotatilanteessa. Koulutuksen päätteeksi ihmiselle määrätään tehtävä ja asema sotatilanteessa, ja annetaan tarvittaessa jatkokoulutusta.

Miksi me tarvitsisimme tällaista?

  1. Sotatilanteessa yhteiskunnan kollektiivinen puolustustahto ja –taito ovat äärimmäisen merkittäviä asioita. Nämä toimivat vain, jos jokainen kansalainen tuodaan osalliseksi yhteiskunnan puolustamisesta. On myöhäistä alkaa harjoitella, kun vihollinen on jo maassa. Etukäteen valmistautuminen on parasta sodan ennaltaehkäisyä.
  2. Koulutuksessa opeteltavat taidot lääkintä-, viestintä- ja varustehuoltoasioissa ovat hyvin erilaisia kuin koulujärjestelmän opettamat taidot. Nykyisen uusavuttomuuden aikana en osaa sodan kannalta tarpeellisia taitoja itsekään. Myös sodan realiteetit, jotka jokaisen kansalaisen on syytä ymmärtää, käyvät selviksi, kun luennoilla käsitellään ensiavun rajoituksia rintamalla.
  3. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi kokonaisten ikäluokkien huomioiminen yhteiskunnallisissa velvollisuuksissa on tärkeää. Armeijan ulkopuolelle terveyssyistä jääville tämä koulutus olisi erinomaisen hyödyllinen vaihtoehto, ja voisi korvata miesten siviilipalveluksen. Lottatoiminta on aina lähtökohtaisesti ollut aseetonta.
  4. Lottakoulutus on kustannustehokas lisä maanpuolustukseen. Sen tarkoitus ei ole korvata armeijaa, vaan luoda uutta puolustusvalmiutta ja osallistaa naisetkin jollain tavalla maanpuolustukseen. Lottakoulutus on lyhyempi ja mahdollistaa opiskelun ilman lykkäyksiä, mutta velvoittaa myös naiset toimenpiteisiin oman maansa puolesta.

Lottakoulutus on tapa, jolla Suomen maanpuolustusvalmiutta tehostetaan, yhtäläistetään ja tasa-arvoistetaan. Se on tapa osallistaa kaikki ihmiset itsenäisen valtion puolustukseen ja yhteiskunnan toimintaan. Lottakoulutus luo taitoja, tietoja ja tahtoa auttaa.

Ja sitten se tärkeä kysymys: miksi nimeksi juuri ”lottakoulutus”?

Koska 70 suomettuneen vuoden jälkeen on korkea aika antaa näille naisille heidän ansaitsemansa arvostus.

Heikot naiset eivät pärjää omillaan

Suomi on erikoinen maa siinä, että ihan kaikesta tehdään täällä sukupuolikysymys. Ei ole mitenkään tavatonta taivastella naisen ja miehen euroeroa (joka muuten johtuu pääosin hakeutumisesta erilaisiin työtehtäviin) tai sitä, kuinka paljon enemmän miehiä on johtoasemassa kuin naisia. Mediassa käydään jatkuvaa keskustelua siitä, miten saataisiin tasa-arvo toteutumaan myös johtoportaaseen ja tietyille miesvaltaisille aloille. Sitten joku keksi naiskiintiöt, joilla kaikki yksityisyrityksiä myöten voidaan velvoittaa tasa-arvoiseen toimintaan. Tasa-arvo näemmä tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että sukupuolten on jakauduttava 50-50 (onhan se matemaattisesti tasan).

Elättelen toiveita yhteiskunnasta, jossa naiset todella ovat tasa-arvoisia miesten kanssa. Siksi naiskiintiöt ärsyttävätkin niin paljon. Siis että vain koska olen nainen, minun pitäisi saada työpaikka, jonka joku parempi mies saattaisi ansaita. Kumpi on pahempi tasa-arvorike: olla saamatta työpaikkaa vain, koska on nainen, vai saada työpaikka yksinomaan siitä syystä? Kun opiskelujeni jälkeen haen työelämään, toivon todella, ettei ketään kiinnosta sukupuoleni. Toivon todella, että valinta tehdään vain ja yksinomaan ansioluetteloni perusteella. Ja jos paikan saakin mies, hän on sen varmasti ansainnut.

Feministien ajoittaiset vaatimukset naiskiintiöistä eivät siis ainoastaan ole epätasa-arvoisia, ne vähättelevät naisia. Jos lähtökohtainen asenne naisten puolustamiseen on, että he eivät pärjää omillaan, on syytä vaihtaa aatetta. Suomessa on jokaiselle naiselle ja miehelle taattu yhtäläinen oikeus koulutukseen. Jokaisen on siis mahdollista hankkia juuri haluamansa tutkinto ja lähteä etsimään juuri haluamansa alan töitä. Tämä ratkaisu ei (vielä) katso sukupuoleen lainkaan, vaikka olenkin vakuuttunut, että femakkorintama alkaa pian vaatia tytöille bonuspisteitä yhteishaussa.

Todellinen sovinismi ja naisten syrjintä ovat ongelmia, joita varmasti löytyy myös yksittäisiltä työpaikoilta Suomesta. Yhteiskuntamme ei kuitenkaan ole niihin osallinen. Tarpeen ei siis ole muuttaa lainsäädäntöä ja yhteiskuntaa, vaan näitä yksittäisten tahojen asenteita. Sovinistisiin asenteisiin parhaiten auttavat pätevät voimanaiset vasta-esimerkkeinä, eivät säännöt ja diskriminaatiovaatimukset. Määräys siitä, että työpaikkaan on valittava nainen (vaikka mies olisi pätevämpi) ei varmasti ikinä muuta sovinistien ajatuksia. Tilanne, jossa nainen on kiistattomasti pätevin hakija, saattaa.

Miksi siis lähteä epätasa-arvoistamaan naisia? Kaikki tuntemani opiskelijanaiset – fiksut, taitavat ja kyvykkäät naiset – pärjäävät elämässään varmasti samoilla pelisäännöillä kuin miehet. Vaatimus pätevimmän hakijan valitsemisesta on omiaan estämään sovinistiset typeryydet. Jos yksittäinen työpaikka syrjii sukupuolen perusteella, työnhakijalla on mahdollisuus puuttua asiaan (Tasa-arvolaki 8 § 1 mom. 1 ja 2 kohta). Sen sijaan vaatimukset naisten suosimisesta työnhaussa on poistettava.

Tasa-arvo on onnistuessaan sitä, että vakanssia täyttäessään johtaja ei välitä CV:n kuvasta tai nimestä, vaan siirtyy suoraan lukemaan ansioluetteloa. Ei sitä, että yhtiökokouksessa keskustellaan pakottavasta tarpeesta saada pöydän ääreen nainen, jotta “tasa-arvo” toteutuisi. Tasa-arvo ei varsinkaan ole sitä, että perätään “sisarsolidaarisuutta” tai säädetään positiivisesti diskriminoivia lakeja – koska ilmeisesti naiset nyt vain ovat niin heikkoja, että eivät pärjäisi elämässä ihan omilla ansioillaan.

Kun tietämättömyydestä tuli poliittinen itsemurha

“En oikeastaan ole tutkinut tätä aihetta.”
“Minä en tiedä, kannattaa pyytää lausuntoa arvostetulta asiantuntijalta.”
“Haluaisin konsultoida molempien puolten tutkijatiimejä ennen kuin päätän kantani.”
— ja muut lauseet, joita ei nykypoliitikon suusta ikinä julkisuudessa kuule.

Englannissa on kehitetty oma termi sellaiselle näkemykselle, jonka esille tuominen saattaisi aiheuttaa ammatillisia ongelmia. Tällä hetkellä – kaikkien meidän yhteiseksi tuhoksi – Suomen poliitikkojen johtava “career-limiting statement” on tunnustus omasta tietämättömyydestään. Ei ole yksinkertaisesti hyväksyttävää tunnustaa, että oma pätevyys ei riitä käsittämään joka tieteenalan monimutkaisia tutkimuksia. Ei ole mahdollista, että päättäjä tarvitsisi apua päätöksenteossaan.

Oikea tiede ei kuitenkaan muutu sen mukaan, millä mututuntumalla aiheeseen perehtymätön ihminen sitä lähestyy. Kaneli ei ole myrkkyä, koska joku pelkää sanaa kumariini. Suomea ei saada energiaomavaraiseksi aurinkopaneeleilla, vaikka kuinka tahdottaisiin. Lukiofysiikalla ei vielä voi eikä saa tehdä koko kansakuntaa koskevia tieteellisiä päätöksiä konsultoimatta eksperttejä. Päättäjät, jotka kieltäytyvät tutkimaan itselleen vieraita asioita ennakkoluulottomasti, koituvat vielä suunnattomaksi riesaksi Suomelle.

Ongelma ei toki rajoitu vain luonnontieteisiin, vaikka se niihin liittyvissä asioissa usein kulminoituu. Yhtä lailla ymmärtämätön diplomi-insinööri, joka laatii Suomen talousohjelman oman peruskoulu-yhteiskuntaoppinsa pohjalta, ajaa meitä suohon. Yhden ihmisen ei ole mahdollista osata – no, yhtäkään – tieteenalaa perin pohjin. Saati niitä kaikkia. Edes kansanedustajan.

Vaalien alla ehdokkailla on huomattava kiusaus esiintyä mediassa itsevarmana, stubbmainen hymy kasvoilla, ja tietää kaikesta kaikki. Kyllähän kansanedustaja tietää. Jos ei tiedä niin arvaa.

Arvailuun perustuva valtiopolitiikka on suunnattoman vaarallista. Siksi meidän tulisi kaikin keinoin pyrkiä eroon tästä egoilun kulttuurista, jossa tietämättömyys on häpeä. Mielipiteitään on toki täysin sallittua ilmaista – siihenhän politiikka perustuu – mutta tarpeen vaatiessa on poliitikon pystyttävä ne perustelemaan tai ainakin myöntämään omat ennakkokäsityksensä. Poliitikon on oltava valmis jatkuvasti opiskelemaan ja pysymään ajan tasalla tieteestä päätösten taustalla. Meidän on myös äänestäjinä vaadittava poliitikoilta kaikkea tätä. Muuten saamme ympäristöministerejä, jotka haluavat jäteveden pH:ksi nollan.