Heikot naiset eivät pärjää omillaan

Suomi on erikoinen maa siinä, että ihan kaikesta tehdään täällä sukupuolikysymys. Ei ole mitenkään tavatonta taivastella naisen ja miehen euroeroa (joka muuten johtuu pääosin hakeutumisesta erilaisiin työtehtäviin) tai sitä, kuinka paljon enemmän miehiä on johtoasemassa kuin naisia. Mediassa käydään jatkuvaa keskustelua siitä, miten saataisiin tasa-arvo toteutumaan myös johtoportaaseen ja tietyille miesvaltaisille aloille. Sitten joku keksi naiskiintiöt, joilla kaikki yksityisyrityksiä myöten voidaan velvoittaa tasa-arvoiseen toimintaan. Tasa-arvo näemmä tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että sukupuolten on jakauduttava 50-50 (onhan se matemaattisesti tasan).

Elättelen toiveita yhteiskunnasta, jossa naiset todella ovat tasa-arvoisia miesten kanssa. Siksi naiskiintiöt ärsyttävätkin niin paljon. Siis että vain koska olen nainen, minun pitäisi saada työpaikka, jonka joku parempi mies saattaisi ansaita. Kumpi on pahempi tasa-arvorike: olla saamatta työpaikkaa vain, koska on nainen, vai saada työpaikka yksinomaan siitä syystä? Kun opiskelujeni jälkeen haen työelämään, toivon todella, ettei ketään kiinnosta sukupuoleni. Toivon todella, että valinta tehdään vain ja yksinomaan ansioluetteloni perusteella. Ja jos paikan saakin mies, hän on sen varmasti ansainnut.

Feministien ajoittaiset vaatimukset naiskiintiöistä eivät siis ainoastaan ole epätasa-arvoisia, ne vähättelevät naisia. Jos lähtökohtainen asenne naisten puolustamiseen on, että he eivät pärjää omillaan, on syytä vaihtaa aatetta. Suomessa on jokaiselle naiselle ja miehelle taattu yhtäläinen oikeus koulutukseen. Jokaisen on siis mahdollista hankkia juuri haluamansa tutkinto ja lähteä etsimään juuri haluamansa alan töitä. Tämä ratkaisu ei (vielä) katso sukupuoleen lainkaan, vaikka olenkin vakuuttunut, että femakkorintama alkaa pian vaatia tytöille bonuspisteitä yhteishaussa.

Todellinen sovinismi ja naisten syrjintä ovat ongelmia, joita varmasti löytyy myös yksittäisiltä työpaikoilta Suomesta. Yhteiskuntamme ei kuitenkaan ole niihin osallinen. Tarpeen ei siis ole muuttaa lainsäädäntöä ja yhteiskuntaa, vaan näitä yksittäisten tahojen asenteita. Sovinistisiin asenteisiin parhaiten auttavat pätevät voimanaiset vasta-esimerkkeinä, eivät säännöt ja diskriminaatiovaatimukset. Määräys siitä, että työpaikkaan on valittava nainen (vaikka mies olisi pätevämpi) ei varmasti ikinä muuta sovinistien ajatuksia. Tilanne, jossa nainen on kiistattomasti pätevin hakija, saattaa.

Miksi siis lähteä epätasa-arvoistamaan naisia? Kaikki tuntemani opiskelijanaiset – fiksut, taitavat ja kyvykkäät naiset – pärjäävät elämässään varmasti samoilla pelisäännöillä kuin miehet. Vaatimus pätevimmän hakijan valitsemisesta on omiaan estämään sovinistiset typeryydet. Jos yksittäinen työpaikka syrjii sukupuolen perusteella, työnhakijalla on mahdollisuus puuttua asiaan (Tasa-arvolaki 8 § 1 mom. 1 ja 2 kohta). Sen sijaan vaatimukset naisten suosimisesta työnhaussa on poistettava.

Tasa-arvo on onnistuessaan sitä, että vakanssia täyttäessään johtaja ei välitä CV:n kuvasta tai nimestä, vaan siirtyy suoraan lukemaan ansioluetteloa. Ei sitä, että yhtiökokouksessa keskustellaan pakottavasta tarpeesta saada pöydän ääreen nainen, jotta “tasa-arvo” toteutuisi. Tasa-arvo ei varsinkaan ole sitä, että perätään “sisarsolidaarisuutta” tai säädetään positiivisesti diskriminoivia lakeja – koska ilmeisesti naiset nyt vain ovat niin heikkoja, että eivät pärjäisi elämässä ihan omilla ansioillaan.

Comments

comments