Onko peruskoulussa tilaa akateemiselle lahjakkuudelle?

16-vuotias Kalle Kujanpää kirjoitti tänä keväänä 10 laudaturia. Lahjakas mies on käynyt koulunsa kotona, jolloin hän on voinut valmistua nopeammin. Suoritus on kiistattoman upea, mutta iänkin puolesta hyvin ainutlaatuinen. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuus opettaa lastaan kotona.

Suomalainen peruskoulu on nimittäin kaikille sama. Ensimmäisestä luokasta lähtien oppimisvaikeuksista kärsivä ja akateemisesti lahjakas opiskelija istuvat vierekkäisissä pulpeteissa, kuulevat opettajan suusta samat asiat ja tekevät samat kotitehtävät. Se on tasa-arvoista, sanotaan.

Suomen peruskoulujärjestelmä on kuitenkin unohtanut oppilaiden yksilöllisyyden. Ne, joille oppiminen on haasteellista, pärjäävät huonosti ilman henkilökohtaista ohjausta. Ne, joille oppiminen on luontevin asia maailmassa, turhautuvat opettajan holhoukseen. Vierekkäisissä pulpeteissa.

Ihmisten luontaiset lahjakkuudet matematiikassa, kuvaamataidossa, kielissä tai liikunnassa eivät ole toisilta pois, vaan niiden kehittämiseen tulisi kaikin tavoin rohkaista. Samalla on pidettävä huolta heistä, jotka tarvitsevat tukea opintoihinsa. Näihin erityisryhmiin onkin viime aikoina panostettu. Myös taitoaineiden osaamisen kehittäminen on yleensä mahdollista erilaisten koulun harrasteryhmien kautta.

Peruskoulun huomiotta jätetyin ryhmä ovat kuitenkin akateemisesti erityislahjakkaat. Ne lapset, jotka osaavat lukea, laskea ja kirjoittaa ensimmäisestä koulupäivästä alkaen ja toivovat turhaan siirtoa vanhempien oppilaiden ryhmään. Ne lapset, jotka saavat helppoja kymppejä jokaisesta kokeesta. Ne, jotka pahimmillaan menettävät motivaationsa ja alisuoriutuvat.

On typerää rakentaa niin jäykkä koulutusjärjestelmä, ettei se lukuaineissa osaa ottaa huomioon ihmisten erityislahjakkuutta. Tasa-arvoisuus ei saa tarkoittaa tasapäistämistä, vaan että jokaista meistä täytyy arvostaa erilaisina ihmisinä yhtä paljon – omine heikkouksineen ja lahjakkuuksineen. Tähän pitäisi myös koulujärjestelmämme venyä.

Emotionaalinen ja sosiaalinen kasvu ovat tärkeitä jokaisen lapsen koulutiellä. En ottaisikaan varauksetta käyttöön Amerikan mallia, jossa yliopistoon voi lähteä 14-vuotiaana. Väitän silti, että kasvun kannalta olisi tärkeää saada ympäristöstä tukea myös oppimiseensa. Nyt koulumaailmassa on ihan tavallista, että kympin oppilaat saavat välitunnilla turpaan. Ihan vaan kun ovat liian kiinnostuneita opiskelusta.

Tällä hetkellä akateemisesti erityislahjakkaiden lapsien huomioiminen ja kannustaminen on yksinomaan aineopettajien henkilökohtaisella vastuulla. Osaa kiinnostaa antaa lisätehtäviä ja haasteita, osaa ei. Myös luokkahenki ja ystävien kannustavuus on täysin tapauskohtaista. Tunnen lahjakkaita ihmisiä, joita on kiusattu yhdeksän vuotta pelkän osaamisensa takia. Osa heistä päätti keinotekoisesti huonontaa suorituksiaan saadakseen enemmän ystäviä. Onneksi on myös heitä, joita kaveripiiri kannusti pärjäämiseen.

Lopuksi huomautan vielä, että tavoitteeni ei missään määrin ole unohtaa saati väheksyä heitä, jotka ovat lahjakkaita muissa asioissa tai joita koulunpenkin kuluttaminen ei kiinnosta. Tarkoitukseni on vain tuoda esille se, kuinka huono ilmapiiri akateemista menestymistä varten peruskoulussa tällä hetkellä vallitsee. Suomen tulevaisuuden viennin perustuessa lähinnä innovaatioihin on äärimmäistä haaskausta luoda rajoittavat olosuhteet lapsille, jotka oppisivat innokkaasti enemmän.

Comments

comments