Tiina Ahva

Siis kuka?

Moi! Olen Tiina, 28-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri ja intohimoinen politiikan harrastaja. Yhteisten asioiden edistämisestä mulla on kokemusta 15-vuotiaasta nuorisovaltuuston puheenjohtajasta puolueen varapuheenjohtajaksi asti. Olen toiminut aiemmin myös esim. eduskunta-avustajana Jussi Niinistölle, Sampo Terholle ja Simon Elolle, sekä työministeri Jari Lindströmin erityisavustajana.

Olen kolmannen sukupolven teekkari, ja perheeni on täynnä insinöörejä. Siksi opin pienestä pitäen, että jos jossain koneessa on vika, sen lähde pitää paikantaa ja vika korjata – ei se sen vaikeampaa lopulta ole. Eniten minua kiinnostanut kone on aina ollut yhteiskunta ja se, miten Suomen ongelmat voidaan korjata. Vaikken enää tee politiikkaa työkseni, harrastan sitä omaksi ilokseni ja auttaakseni ihmisiä.

Innostun väittelystä ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, ja siinä mielessä olen ylpeästi populisti: en usko politiikan kuuluvan vain harvoille ja valituille aiheeseen vihkiytyneelle, vaan jokaiselle, jota se kiinnostaa. Aatteellisesti olen arvokonservatiivi ja talousoikeistolainen, eli sijoitun kuuluisan nelikentän oikeaan ylänurkkaan. Periaatteeni on, että suhtaudun asioihin avoimesti ja ihmisiin iloisesti. Teekkarina arvostan myös ratkaisukeskeisyyttä ja maalaisjärkeä: jos joku ajatus todistetusti toimii, ei ole väliä, mikä puolue sen on esittänyt, tai mihin ideologiaan se stereotyyppisesti leimaantuu.

Kannatan

Yksilönvapauksia, talousliberalismia, matalaa verotusta, suoraa demokratiaa, sananvapautta, perinteisiä arvoja ja maalaisjärkeä.

Edistän

Turvallisuutta, perhemyönteisyyttä ja pienyrittäjien asiaa.

Vastustan

Vastuutonta velanottoa, aikuisten holhoamista, sukupuolikiintiöitä, huonoa maahanmuuttopolitiikkaa, ylisuurta julkista sektoria ja sosialismia kaikissa muodoissaan.