Tiina

Nimi: Tiina Ahva (os. Palovuori)
Ikä:
24                            
Sukupuoli: Nainen
Puolue: Sininen tulevaisuus
Tunnusmerkit: Huono huumorintaju

Näiden tärkeimpien tietojen lisäksi olen teekkari, musiikkiharrastaja ja Mario Kart -mestari. Kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista jo teininä, ja olin aktiivisesti mukana Kangasalan nuorisovaltuustossa, puheenjohtajanakin 2012-2014, kunnes tamperelaistuin. Lukion käymisen jälkeen aloitin biotekniikan opinnot Tampereen teknillisellä yliopistolla, mistä tosin siirryin kolmen vuoden jälkeen Otaniemeen opiskelemaan tuotantotaloutta (ja olen vihdoin löytänyt oman alani!). Nyt olen TkK eli tekniikan kandidaatti, ja valmistun oletettavasti vielä joskus diplomi-insinööriksi.

Jos muuten bongaat jostain nimen Tiina Palovuori, se on tämä sama tyyppi. Paitsi jos mainintaan liittyy jotain typerää, sitten en tunnusta mitään. Menin naimisiin kesällä 2016, muutin Helsinkiin ja otin sukunimekseni Ahvan. Huono huumori ja arvomaailma eivät silti lähteneet mihinkään, joten ei hätää.

Politiikka on intohimoni ja aihe, josta jaksan aina keskustella. Ei mun varsinaisesti koskaan pitänyt lähteä politiikkaan, mutta innostuin yhteiskunnallisista asioista ihan liikaa ja tahdoin lähteä muuttamaan niitä. Nykyisestä politiikasta uupuu olennaisesti nuorten kädenjälki, joka parhaimmillaan on reiluutta, avoimuutta ja rentoa meininkiä. Toivon muuttavani asiaa vielä joskus — edes jossain mittakaavassa.

Arvopohjani on konservatiivinen, kristillinen ja oikeistolainen. Vapaus ja vastuu kulkevat rinnakkain, ja molempien tulisi olla ensisijaisesti yksilöllä. Valtiotakin tarvitaan, mutta nykyinen byrokratia ja holhous on täysin yliampuvaa. Tahdon, että yhteiskuntamme perustuu yksilönvapauksille ja länsimaisille arvoille.

Poliittiseen toimintaani kuuluvat bloggaaminen, puhuminen ja pohdiskelu (yleensä tässä järjestyksessä). Toimin Sinisen tulevaisuuden ensimmäisenä varapuheenjohtajana ja johdan Sinisiä Nuoria.

Mahtavaa, että olet päätynyt nettisivuilleni. Toivottavasti otat myös yhteyttä, jos tulee kysymyksiä, vinkkejä tai kommentteja mieleen. Blogini löytyy seuraavasta välilehdestä, ja muutakin hauskaa täältä löytyy. Tervetuloa tykkäämään myös FB- ja Twitter-sivuistani!