Nyt tarvitaan rokotenyrkki

Suomessa rokottaminen etenee huolestuttavan hitaasti, ja siihen täytyy reagoida heti. Koronakriisissä jokainen päivä merkitsee, eikä meillä ole varaa huonoihin prosesseihin. Helmikuussa aletaan antaa jo rinnakkain toisen vaiheen rokotuksia, jolloin terveydenhuolto kuormittuu entisestään.

Nyt tarvitaan rokotenyrkki, joka ottaa vastuulleen Suomen koronarokotusten nopean ja tehokkaan toteuttamisen. Näin massiivinen terveydenhuollon projekti vaatii vahvaa johtamista ja kunnianhimoisen suunnitelman. Kun vastuu on hajallaan, ei sitä oikeasti kanna kukaan, ja monet kriittiset asiat voivat pudota eri hallintoelinten väliin.

Rokotenyrkkiin pitäisi ottaa paitsi keskeiset asiantuntijat ja virkamiehet, myös yksityisen sektorin johtajia, joilla on paljon kokemusta prosessien optimoinnista ja strategisesta johtamisesta. Massiivisten hankkeiden jalkautus on teema, josta sillä puolella tiedetään paljon.

Hallituksen tulee myös selvittää välittömästi, mistä nykyisen rokotusprosessin hitaus johtuu ja aloittaa tarvittavat toimenpiteet, jotta pullonkauloista päästään eroon. On vastuutonta, jos rokotustahtimme laahaa ylimääräisen byrokratian takia. 

Voitaisiinko esimerkiksi pätevien rokottajien määrää lisätä täsmäkoulutuksella ja sallimalla asetusmuutoksella lähihoitajien tai lääketieteen opiskelijoiden toimiminen rokottajina? Tai voiko ruuhkaa purkaa muilla poikkeusjärjestelyillä? En tiedä vastausta, mutta tässä tilanteessa jokainen idea on tutkimisen arvoinen.

Koronakriisin hoidossa jokainen päivä merkitsee, eikä meillä ole varaa huonoihin suunnitelmiin tai heikkoon johtamiseen. Rokotusten nopea jalkauttaminen on kriittinen kysymys paitsi suomalaisten terveyden, myös talouden toipumisen kannalta.

Kaatumiset laskuun – kuntien pitäisi tarjota liukuesteitä ikäihmisille

Ihanaa, että tulee talvi! Sillä on vain yksi kääntöpuoli – viime päivinä on vallinnut melkoinen pääkallokeli. Luistelemista varten ei tarvitse lähteä jääkentälle, kun pelkkä kauppareissu kävellen käy treenistä. Nuorena huonoihin keleihin on helppo suhtautua huumorilla, mutta monelle muulle kyseessä ei ole leikin asia.

Erityisen haastavaa liukkailla liikkuminen on monille ikäihmisille. Heille myös kaatumisista koituu vakavampia ongelmia. Helsingissä tapahtuu noin 7 500 lonkkamurtumaa vuodessa. Kaatumiset aiheuttavat myös pienempiä tapaturmia – ja ennen kaikkea ne aiheuttavat sitä, etteivät kaikki ikäihmiset halua lähteä silloin ulos.

Yhtenä ratkaisuna ongelmaan Siniset esitti alkuvuonna Helsingin valtuustossa, että kaupunki jakaisi kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä kaikille yli 70-vuotiaille tukeakseen ikäihmisten yhtäläisiä mahdollisuuksia ulkoiluun ja liikuntaan. Näin on tehty esimerkiksi Turussa ja Parkanossa. Saimme aloitteelle Vanhusneuvoston tuen, mutta siitä huolimatta se hylättiin valtuustossa – eikä läpi mennyt myöskään ponsi siitä, että asiaa selvitettäisiin tarkemmin.

On vaikea ymmärtää, miksei tätä kannattaisi tutkia tarkemmin, ihan vaikka talousnäkökulmasta. THL:n mukaan yhden lonkkamurtuman kustannukset ovat yli 30 000 euroa vuodessa. Mahdollisimman varovaisesti laskemallakin ikäihmisille jaettavat liukuesteet maksaisivat itsensä takaisin, jos ne estäisivät noin 25 lonkkamurtumaa vuodessa. Sen päälle voisi huomioida muidenkin tapaturmien kustannukset sekä liikkumattomuudesta koituvat ongelmat.

Kyseessä ei kuitenkaan ole vain investointilaskelma, vaikka numerotkin puhuisivat aloitteen puolesta. Kyseessä on myös arvovalinta rakentaa oikeasti kaikille yhteistä kaupunkia. Meidän pitäisi auttaa ja kannustaa ikäihmisiä liikkumaan omatoimisesti etenkin nyt koronakriisin keskellä, kun muut harrastamisen mahdollisuudet ovat pitkälti tauolla. On kohtuutonta, että ulos lähtemistä joutuu liukkauden vuoksi pelkäämään, kun hyvistä liukuesteistä ongelmaan olisi paljon apua. Kenenkään ei kuulu pelätä liikkua ulkona, ei syystä eikä toisesta.

Lisäksi kaupungin pitää huolehtia, että kävelytiet ja -reitit ovat ympäri vuoden hyvässä kunnossa. Kävely on kätevä matkustustapa ja hyvä harrastus. Kävelyä on helpotettava panostamalla jalkateiden riittävään suolaukseen ja kunnossapitoon sekä turvallisten ja tilavien kävelyreittien rakentamiseen niin keskustaan, kaupunginosiin kuin puistoihinkin.

Helsingistä maailman turvallisin kaupunki – olen ehdolla pormestariksi

Asetun Sinisten pormestariehdokkaaksi Helsingin kuntavaaleissa. Haluan, että joku pitää näissä vaaleissa lapsiperheiden ja turvallisuuden puolta, koska viimeiset neljä vuotta valtuuston seuraamista ovat osoittaneet, että liikaa sitä ei harrasteta.

Haluan Helsingistä maailman turvallisimman kaupungin. Olemme koko syksyn lukeneet uutisia nuorten jengiytymisestä, yhä pahenevasta koulukiusaamisesta, väkivaltarikoksista ja lastensuojelun riittämättömistä resursseista. Näin ei vain voi jatkua. Ei voi olla niin, että ihmiset pelkäävät liikkua yksin ulkona yöaikaan. Helsinki on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään eli tavallisten ihmisten turvallisuuden takaamisessa.

Siniset on tänä vuonna esittänyt kaupunginvaltuustossa toimenpideohjelmaa koulukiusaamisen estämiseksi sekä lisärahoitusta lastensuojeluun, etsivään nuorisotyöhön ja perheväkivallan uhrien auttamiseen. Valitettavasti nämä esitykset eivät ole saaneet riittävästi tukea taakseen.

Lähdenkin mukaan pormestarikisaan, koska en käsitä kaupungin arvojärjestystä. Olen seurannut jokaisen kaupunginvaltuuston kokouksen viimeisen kolmen vuoden aikana. Valtuuston toiminta on pitkälti show-politiikkaa, jossa perusasiat unohtuvat ja konkretiasta ei puhu kukaan. Kun esimerkiksi valtuustossa käsiteltiin kuukausi sitten koulukiusaamisen vastaisia toimenpiteitä, puheenvuoroja käytettiin tismalleen yksi – meidän omamme.

Toisena asiana olen turhautunut valtuuston päätökseen leikata kotihoidontuen Helsinki-lisästä. Kyseessä on valtavan tärkeä tuki lapsiperheille, ja Helsinki-lisää pitäisi korottaa ja laajentaa takaisin 3-vuotiaisiin lapsiin asti. Sen sijaan Kokoomus, SDP ja Vihreät päättivät leikata lapsiperheiltä yhä enemmän. Tämäkö on vanhojen puolueiden tapa arvostaa perheitä ja auttaa vaikeassa taloustilanteessa? Päätöksestä ei edes etukäteen tehty lapsivaikutusten arviointia, vaikka kaupunki väittää olevansa lapsimyönteinen. Tämä on taas yksi osoitus siitä, miten valtuuston puheet ovat yhtä ja teot toista.

Kolmantena motivaationani on, että koronakriisin keskellä olisi ennennäkemättömän tärkeää tukea paikallista yrittäjyyttä ja kotimaisia pienyrityksiä. Tämän pitäisi näkyä myös tavassa, jolla kaupunki tekee omat hankintansa. Suositaan kotimaista lähiruokaa, pilkotaan jättihankinnat osiin ja varmistetaan, että pienyrittäjätkin voivat osallistua kaupungin kilpailutuksiin.

Näen pormestarikisan ennen kaikkea tilaisuutena nostaa esille turvallisuutta, perheitä ja pienyrittäjiä – teemoja, joista ei puhuta riittävästi – ja aion käyttää siihen jokaisen saamani mahdollisuuden.

Kunnon rangaistukset tietomurroista

Vastaamo-tietojen murtaminen ja niillä kiristäminen on niin alhainen ja vastenmielinen rikos, ettei vastaavaa ole pitkään aikaan tullut vastaan. Juuri nyt on tärkeää tukea rikoksen uhreiksi joutuneita kaikin tavoin, mutta myös myös varmistaa tekijälle oikeudenmukainen tuomio ja jatkossa riittävä pelote, jottei kukaan ikinä enää yritä vastaavaa.

Kyberturvallisuus on jatkossa yhä keskeisempi osa arjen turvallisuutta. Mitä suurempi osa elämästämme siirtyy verkkoon, sitä vakavampia seurauksia rikokset siellä aiheuttavat. Tulevaisuuden nettihuijarit eivät ole perintörahoja tarjoavia ulkomaisia prinssejä, jotka yrittävät kähveltää muutaman satasen, vaan häikäilemättömiä hakkereita, joilla ei ole säädyllisyyttä suojella edes haavoittuvimpia ihmisiä ja herkimpiä tietoja.

Lainsäädäntömme on tästä totuudesta pahasti jäljessä. Tietomurrosta maksimituomio on kaksi vuotta vankeutta, törkeästäkin tietomurrosta vain kolme. Se on kertakaikkisen naurettava tuomio tällaisesta rikoksesta, joka kohdistuu haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten herkimpien tietojen hyväksikäyttöön. Vaikka päälle lätkäistäisiin kiristystuomio, liikutaan edelleen aivan liian pienissä vuosiluvuissa.

Hallituksen on välittömästi otettava työn alle uudistus, jossa tietoturvarikoksista voidaan antaa tekojen vakavuutta vastaavat tuomiot. Meidän täytyy myös korottaa rangaistuksia törkeästä huolimattomuudesta arkaluontoisen datan kanssa, koska tietoturvalle ei voi kohauttaa olkia eikä osaamattomuus riitä enää tekosyyksi.

Tietoturvan heikoin lenkki on lähes aina ihminen. Siksi tarvitaan koulutusta, lainsäädäntöä ja tiukkaa laadunvalvontaa, jotta aukot tietoturvassa huomaa hyvä ihminen ennen pahaa ihmistä. Esimerkiksi valkohattuhakkerien tekemä työ näiden aukkojen paljastamiseksi on korvaamattoman arvokasta, ja valtion pitäisi aktiivisemmin rekrytoida heidän osaamistaan avukseen.

Data on tulevaisuuden öljyä, ja siksi sen perässä ovat jatkossa yhä häikäilemättömämmät ja ahneemmat ihmiset. Meidän on pakko päivittää lainsäädäntömme niin, että yksityisiin tietoihin koskemisesta seuraa todella ankara rangaistus. Seuraamusten on nimittäin vastattava teon vakavuutta. Siksi on häpeällistä, että rangaistusasteikkomme on toistaiseksi tällaisella nallekarkkitasolla.

Teon uhrien ei puolestaan kuulu hävetä mitään. Se, että on ylipäätään käynyt terapiassa, kertoo, että on ihmisenä ollut riittävän vahva, rohkea ja viisas ottaakseen apua vastaan, kun sitä tarvitsee. Olipa tiedoissasi mitä hyvänsä, me kunnon ihmiset emme niitä lue emmekä jaa. Sen sijaan me arvostamme rohkeuttanne hakea apua ja toivomme, että yhä useampi niin uskaltaa tehdä.

Ei anneta mulkkujen voittaa.

Helsinki aikoo maksattaa koronan kustannukset lapsiperheillä

Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta on tänään päättänyt esittää kotihoidontuen Helsinki-lisän poistamista. Helsinki-lisä on nykyään 264 euroa kuussa, eli kyseessä on monelle lapsiperheelle satojen eurojen lovi kukkaroon. On käsittämätöntä, että Helsinki aikoo maksattaa koronan kustannukset perheen pienimmillä.

Lapsiperheet ovat kertakaikkisen väärä paikka säästää. Tiedämme kaikki, että syntyvyys on Suomessa laskenut merkittävästi viime vuosina, eivätkä tällaiset päätökset ainakaan helpota asiaa. Moni nuori pohtii lasten hankkimista nimenomaan taloudellisen epävarmuuden linssien läpi, ja monelle pikkulapsiperheelle Helsinki-lisä on ollut merkittävä apu perheen arjen järjestämiseen. Perheen perustaminen ei voi olla rahasta kiinni, vaan meidän on tehtävä selkeä arvovalinta tukea lasten hankkimista ja kasvattamista.

On myös selvää, ettei pienten lasten siirtyminen kotihoidosta kunnalliseen varhaiskasvatukseen pienentäisi kustannuksia, vaan päinvastoin lisäisi niitä. Helsingissä on jatkuva pula varhaiskasvatuksen työntekijöistä jo nyt, ja ryhmäkokojen kasvusta ollaan jo aiemmin oltu huolissaan. Miten kotihoidontuen leikkaaminen parantaa tätä tilannetta?

Helsinki-lisä on erityisen tärkeä väline lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi, ja siksi on väärin karsia siitä juuri koronakriisin keskellä, kun moni perhe on huolissaan toimeentulostaan muutenkin. Eikö Helsinki ymmärrä, mikä inhimillinen kustannus satojen eurojen lisän leikkaamisella on, kun kaikista hektisimpiä vuosiaan elävien ihmisten taloudellista turvallisuutta heikennetään?

Päätös kertoo myös karua kieltään siitä, miten vähän monet päättäjät arvostavat äitien ja isien tekemää korvaamatonta kasvatustyötä. Jos kriisin tullen ensimmäisenä leikkauskohteena ovat lapsiperheet, on arvojärjestys pahasti pielessä.

Kuntien jakamat maskit on hankittava Suomesta

Hallitus antoi eilen pitkään odotetun suosituksen kasvomaskien käytöstä julkisessa liikenteessä ja ruuhkaisissa paikoissa. Linjaus on tärkeä parantamaan turvallisuutta ja mahdollistamaan liikkumisen myös poikkeustilanteessa.

Maskien hinnasta on noussut aiheellinen huoli. Kunnille annettiin eilen vastuu tarjota kasvomaskeja esimerkiksi vähävaraisille, jotta kaikilla olisi mahdollisuus niitä käyttää.

Maskihankintojen tekeminen on kunnille loistava paikka tukea samalla kotimaista työtä ja yrittäjyyttä. Paikallisten pienyrittäjien tekemät kangasmaskit ovat tuhannesti eettisempi, ekologisempi ja järkevämpi valinta kuin bulkkina tilatut ja ulkomailla teetetyt maskit.

Nyt jos koskaan on tärkeää varmistaa, että kaikki kuntien tilaamat kangasmaskit ovat Suomessa valmistettuja. Kotimaassa tehty kangasmaski on viisas ja moraalinen valinta. Tarvitsemme isänmaallista elvytystä jokaisella sektorilla toipuaksemme koronan aiheuttamasta iskusta talouteen.

Kaikkien kunnissa jaettavien kasvomaskien on oltava Suomessa tehtyjä, ja paikallisia toimijoita on suosittava. Näin voimme samaan aikaan tukea pienyrittäjiä ja pitää toinen toisemme turvassa.

EU-neuvotteluista tuli täydellinen farssi

Tänä aamuna syntyi sopu EU:n uudesta 750 miljardin euron elvytyspaketista. Suomen kannalta neuvottelutulos on täydellinen farssi. Annamme EU:lle 6,6 miljardia euroa ja saamme takaisin 3,2 miljardia, eli jokaista suomalaista kohden hävisimme neuvotteluissa 620 euroa.

Hyväksytyssä paketissa EU ottaa miljardikaupalla yhteistä velkaa maksaakseen sitä suorina tukina etelän jäsenmaille. Se on valtava harppaus kohti liittovaltiota, ja ristiriidassa EU:n omien perussopimusten kanssa. Suomen perustuslakivaliokunta antoi tästä erittäin selkeän ja kielteisen lausunnon, mutta Suomen hallitus päätti täysin kävellä sen yli neuvotteluissa. On erikoista, jos tämä ei johda seurauksiin.

On turha perustella, että paketti hyödyttäisi meidän vientiämme – suurimpien edunsaajien (Kreikka, Italia, Espanja, Portugali ja Romania) yhteenlaskettu osuus Suomen viennistä on vain noin 5 prosenttia. Ainoita meille hyviä asioita elvytyspaketissa – rahoitusta tutkimukseen, kehitykseen ja investointeihin – mentiin aamuyöllä leikkaamaan merkittävästi. Niin vain me senkin hyväksyimme.

Käytännössä hyväksytty elvytyspaketti on valtava tulonsiirto Pohjois-Euroopan mailta Etelä-Euroopan maille, jotka ovat vuosikausien ajan laiminlyöneet talouttaan ja velkaantuneet holtittomasti. Paketin hyötyjiä ovat näissä maissa suuret pankit, eivät pienet ihmiset. Se, että pakettia perustellaan nimenomaan koronakriisillä, on pinnallinen silmänkääntötemppu. Italia on keikkunut kriisivaltiona jo vuosia ilman aikomustakaan tarvittaviin rakenneuudistuksiin. On käsittämätöntä ja väärin, ettei sitä ole jo erotettu yhteisvaluutasta.

Kirjoitin neuvottelujen alussa, että Suomen tulisi asemoitua selkeästi osaksi nuukaa nelikkoa eli liittyä Ruotsin, Tanskan, Hollannin ja Itävallan joukkoon. Nämä maat saivatkin vastineeksi suostumuksestaan valtavia jäsenmaksualennuksia yhteensä noin miljardilla eurolla. Arvaatteko, mitä nelikon ulkopuolelle jäänyt Suomi sai? Me emme neuvotelleet itsellemme mitään. Sen sijaan tulevina vuosina maksumme EU:lle kasvavat huomattavasti, ja jäämme historiaan kenties unionin surkeimpana neuvottelijamaana.

Suomen hallitus siis hyväksyi epäoikeudenmukaisen, vastuuttoman kalliin ja kaikin puolin huonon paketin, eikä edes pyytänyt siitä mitään vastineeksi. Koko ajan tärkeämpää on tuntunut olevan se, miltä Suomi näyttää EU:n silmissä, kuin oma kansallinen etumme. Hyvänen aika, eurooppaministeri Tuppurainen aloitti neuvottelut kertomalla, ettei meillä ole kynnyskysymyksiä. Ei ole ihme, ettei meidän sanamme näissä pöydissä paljoa painanut.

Tämä on täydellinen farssi.

Milloin me lopetamme jatkuvan EU:lle häviämisen?

Hallituksen EU-nöyristely maksaa Suomelle miljardeja

EU:ssa on parhaillaan käynnissä keskustelu massiivisesta tukipaketista, joka muuttaisi unionin perusrakenteita merkittävästi ja avaisi portit tulonsiirtounionille. Jopa 750 miljardin (!) kokoinen paketti tarkoittaisi Suomelle useamman miljardin lisämaksua, jota tuskin koskaan näemme uudelleen. Kun ottaa huomioon oman taloutemme tilan, moni suhtautuu ymmärrettävän kriittisesti ajatukseen, että rahoittaisimme oman kriisimme lisäksi Etelä-Euroopan maiden ongelmat, joiden taustalla on pitkään jatkunut taloudellinen vastuuttomuus ja holtiton tuhlaus.

Itse asiassa perustuslakivaliokunta totesi noin viikko sitten, että esitetty tukipaketti todennäköisesti rikkoo EU:n omaa perussopimusta, joka vaatii unionilta tasapainoista budjettia, eli että se ei voi rahoittaa toimintaansa lainarahalla. Siksi Suomen pitäisi vähintään vaatia, että mahdollinen tukipaketti on nykyistä pienempi eikä sisällä lainkaan avoimen shekin avustuksia.

Eilen kuitenkin eurooppaministeri Tytti Tuppurainen veti maton perustuslakivaliokunnan alta ja kertoi, että Suomi ei aio asettaa EU:n kriisipaketille mitään kynnyskysymyksiä, koska ”Suomi on keskikentän pelaaja, joka aktiivisesti hakee sopua” ja ”emme kuulu sellaisiin maihin, jotka asettavat tiukkoja kynnyskysymyksiä”.

Siis: neuvottelupöydässä istuva ministeri kertoi jo etukäteen, että aiomme antautua ehdoitta.

Tuppuraisen ponneton lausunto on Suomelle vahingollinen ja petaa meille varmaa tappiota. Hän antaa suoraan ymmärtää, että me otamme kiltisti vastaan, mitä ikinä Brysselistä meille määrätään. Ja eihän tästä pitäisi olla mitenkään yllättynyt: linja kuulostaa tuskallisen tutulta aiemmilta vuosikymmeniltä.

Vanhat puolueet ovat vuosikausien ajan kuvitelleet, että jos Suomi on EU:ssa riittävän nöyrä keskikentän jees-mies, jossain vaiheessa se tuottaisi meille hyötyä. Ne tuntuvat uskovan, että ikuisen nöyristelijän rooli antaisi meille jotain maagista ”luottamuspääomaa”, jonka voisi myöhemmin lunastaa rahana ja vaikutusvaltana.

No, nyt kun pöydällä on 750 miljardin euron tukipaketti, olisi korkea aika käyttää kaikki Suomen kertynyt ’luottamuspääoma’ esityksen vastustamiseen.

Ongelma vain on, että sellaista ei ole. On täysin järjetön logiikka, että jatkuva luovuttaminen ja periksiantaminen olisi tehnyt Suomesta vahvemman EU-maan tai vienyt meitä enemmän päätöksenteon ytimiin. Totuus on, ettei jatkuva muiden myötäily EU:ssa tai missään muuallakaan kasvata vaikutusvaltaa. Ei ole olemassa mitään luottamuspääomaa – korkeintaan luovutuspääomaa.

On aika lopettaa jatkuva luovuttaminen ja aloittaa vaikuttaminen. Me emme halua 750 miljardin tukipakettia emmekä rahoittaa muiden tuhlailua, ja nyt on kriittinen hetki sanoa se ääneen. Juuri nyt on viimeinen hetki asettaa Suomen ja muiden talouttaan vastuullisesti hoitaneiden maiden etu oikeudenmukaisesti ensin. Suomen on seistävä voimakkaasti näiden talousjärkevien EU-maiden (Tanskan, Itävallan, Ruotsin ja Alankomaiden) rintamassa ja pelattava neuvottelukorttinsa rautaisella otteella.

Ministeri Tuppuraisen on aivan turha istua neuvottelupöydässä, jos hän on antautunut jo etukäteen.

Olemme ajaneet äidinkielemme ahdinkoon – Suomi tarvitsee fennomanian uuden nousun

“Yritimme käyttää ruokalistassa suomea, mutta se näytti niin rumalta.” 

Katja Nordlundin saamaan vastaukseen eräältä ravintolalta tiivistyy suomen kielen tulevaisuuden suurin uhka: meidän oma hölmö asenteemme sitä kohtaan. Olemme ajaneet äidinkielemme ahdinkoon, josta se täytyy pikimmiten pelastaa.

Karu totuus on tämä: Jos me emme suosi suomea, ei sitä tee kukaan muukaan. Jos me pidämme kieltämme rumana, niin pitävät muutkin. Upea ja kaunis kielemme on vaarassa jäädä samanlaiseen ahdinkoon kuin svekomanian aikana – typistyä sivistysväestön väheksymäksi arjen ja tylsän puurtamisen kieleksi. Minusta tarvitsemme uuden fennomanian nousun, mutta tällä kertaa ehkäisemään ruotsin sijaan englannin kielen hyökyaaltoa.

Tämä näkemys voi tuntua ristiriitaiselta, koska olen itse päivittäinen englannin kielen käyttäjä ja iloinen sujuvasta kielitaidostani. Käytän toistuvasti ja varmasti tässäkin tekstissä anglismeja, mistä joku kielentutkija voi tulla huomauttamaan. En ole suomen kielen puritaani, vaan sen käytön edistäjä. Minusta voimme ottaa vaikutteita muilta kieliltä, ainahan sitä on tehty, ja meidän kannattaa oppia kielitaitoisiksi – – mutta vain oman äidinkielen monipuolisen käytön vaalimisessa on kansakunnan tulevaisuus.

Äidinkieltä vieras kieli kun ei koskaan voi ihmiselle korvata, eikä se voi tehdä sitä yhteiskunnassakaan. Siksi on tärkeää, että suomen asema vahvana ja monipuolisena kielenä säilyy. Meidän on varjeltava suomenkielistä taidetta, tiedettä ja kulttuuria ja kehitettävä niitä tietoisesti eteenpäin. Meidän on opetettava Suomeen pysyvästi asumaan tuleville ihmisille suomea. Meidän on annettava uusille asioille ja ilmiöille nimiä, jotka sopivat suoraan kieleemme, ei vain kopioitava niitä sellaisenaan muualta.

Kielen rajat määrittelevät myös ajattelumme rajoja. Jos esimerkiksi tieteen sanoja ei suomenneta, alamme ajatella suomen kieltä sopimattomana uusimmasta tiedosta keskustelemiseen. Ja jos pidämme kieltämme takapajuisena, pidämme tosiasiassa itseämme takapajuisina. Se on vahingollinen ajatusmalli, etenkin kun Suomessa tehdään uraauurtavaa tiedettä monellakin alalla. Kansainvälistyminen sinänsä ei ole uhka suomen kielelle – oma asenteemme sitä kohtaan on. Jos alamme häpeillä soljuvia sointujamme ja kimuranttia kielioppiamme, häpeämme oikeastaan suomalaisuutta itseään.

Jos vaihdamme koulutuksemme kielen, ravintoloidemme ruokalistat, kulttuuriesitystemme otsikot tai rakennusten nimet englanninkielisiksi, rapautamme samalla suomalaisuuden ydintä: omaa kieltä. Kadotamme sen, mikä meistä tekee ainutlaatuisia.

Oma kielemme on meille paras, koska se on oma. Muutkin kielet voivat olla kauniita, ja ne ovat tarpeellisia helpottamaan kansainvälistä yhteistyötä, mutta ne eivät voi korvata omaamme. Siksi meidän pitää keskittyä luomaan suomesta kieli, joka käy kaikkeen tieteestä ruokalistoihin ja on jatkossakin suomalaisten mielestä kaunis.

Pesäero fasistiseen pelleilyyn on isänmaallinen teko

Olen isänmaallinen ihminen. Siksi en voi sietää etnonationalismia, ja mielestäni fasismi on yksi historian kuvottavimmista aatteista. Molemmat perustuvat autoritärismiin, yksilönvapauksien tukahduttamiseen ja kansalaisten kääntämiseen toisiaan vastaan – ne ovat siis isänmaallisuuden täydellinen vastakohta.

Minusta on täysin välttämätöntä, että isänmaallisesti ajattelevat tekevät jyrkän pesäeron kaikenlaiseen etnonationalistiseen ja fasistiseen pelleilyyn. Se on paitsi pakollista oman uskottavuuden palauttamiseksi, myös moraalisesti ainoa oikea vaihtoehto. Kaikkea ei todellakaan kuulu sietää omissa riveissään, koska kaikki ei todellakaan ole ookoo. Jos erotuskynnys ylittyy vasta silloin, kun joku tunnustautuu ihan oikeaksi fasistiksi, kynnys on aivan liian korkealla.

Tässä alati pahentuvassa etnonationalistien sekoilussa minua on aina turhauttanut eniten se, että maltilliset ja hyvää isänmaallisuutta edistävät ihmiset joutuvat kantamaan vastenmielisiä leimoja tämän joukon idiotismin takia. Yritä siinä olla järkevästi isänmaallinen, kun ihmiset kuitenkin assosioivat sinut tällaiseen ilkeään typeryyteen.

Omana ratkaisunani toki vaihdoin puoluetta jo kaksi vuotta sitten (ja se kyllä auttoi). Se ei kuitenkaan poista sitä yleistason ongelmaa, että etnonationalistit tekevät isänmaallisuudelle sen mitä anarkistit vasemmistolle, eli pilaavat vähitellen koko porukan maineen. Siksi näistä fasismin larppaajista on pakko päästä eroon, joko heittämällä ulos tai perustamalla itse uusi porukka. Minusta on munatonta, jos johtaja ei tällaiseen pysty.

Ihan oikeasti, kuka tällaista idiotismia omiensa joukossa suostuu vielä katselemaan?

Tai pahempaa, kuka näitä tyyppejä äänestää valtaan?